Siirry pääsisältöön

Katja Kaukonen: Lumikadun kertoja

"Toistaiseksi elimme vain pikku harmien, arkisten huolien ja kinan keskellä. Minun työni oli nyt pitää talo kunnossa, tarjota edes se suoja näille ihmisilleni, kulkea lumikatulaisteni rinnalla ja kasvaa osaksi heidän elämäänsä. Pelkkä utelias muistiin kirjaaminen syvenisi ymmärrykseksi, niin toivoin. Olin saanut jo kiinni joistakin arjen rutiineista ja nukuin yöni hyvin unia näkemättä. Alitajunta teki tilaa tuleville valveajan kauhuille."
Katja Kaukonen: Lumikadun kertoja
(WSOY 2017)
357 sivua
Katja Kaukosen romaani vie lukijan unenomaiselle matkalle toisen maailmansodan aikaiseen Puolaan. Matkalla ei voi välttyä painajaisilta, mutta onneksi niihin limittyy unelmia ja tavallisen arjen kuvia elävine henkilöhahmoineen.

Romaanin kertoja on kiehtova. Hän saapuu toukokuussa 1937 puolalaiseen pikkukaupunkiin ja ilmoittaa nimekseen Bajek. Hän asettuu osaksi Lumikadun kirjavaa yhteisöä, seuraa elämänmenoa ja on salaperäinen mutta onnistuu silti löytämään paikkansa naapurustossa. Vaikka Bajek kuvaa tapahtumia omasta näkökulmastaan, tuntuu hän koko ajan olevan tapahtumista perillä muita paremmin. Vähän hän kuitenkin itsestään paljastaa ja jää tarinan päätyttyäkin varsin arvoitukselliseksi.
Olin jo ehtinyt kaupungin toiselle laidalle ja aikeissa kääntyä takaisin, kun kuulin ilmahälytyksen. Yhtäkkiä sota saapui Gwiazdaan kaiken hajottavana räjähdyksenä. Enää emme olleet turvassa, piti olla alati valpas, sännätä suojaan kellareihin ja kiireessä kyhättyihin pommisuojiin.
Kiehtovia ovat muutkin henkilöt. He elävät arkeaan sodan varjon alla ja sitten, kun sota todella alkaa, etsivät keinojaan elää elämää epätavallisissa olosuhteissa. Lilka, Pawel, Olga, Bruno ja Marek - kaikki he ovat tavallisia ihmisiä mutta kuitenkin omanlaisiaan, heidän kohtalonaan on elää aikaa, joka rikkoo valtavan paljon. Lumikadun henkilöt ja tapahtumat nähdään Bajekin kautta. Bajek puolestaan säilyttää naapurustoonsa tietynlaisen etäisyyden, ja jonkinlainen etäisyys lukiessakin jää suhteessa henkilöihin.

"Toisinaan Lumikadun aika hidastui tapahtumattomuuteen", toisinaan taas "aika tiheni", oltiin "joko epätoivoisia tai ylettömän toiveikkaita". Saksalaisten saapuminen ja juutalaisvainot aiheuttavat sen, että useimmiten on viisainta sulkea silmät ja olla tietämätön. Kuka selviää, kuka ei? Kuka joutuu todistamaan omaan kotikaupunkiin saapuvia kauheuksia, jotka tekevät koko olemisesta epävakaata?

Toisesta maailmansodasta on kirjoitettu valtavan paljon, mutta Kaukosen romaani ottaa paikkansa sodasta kertovien tarinoiden rinnalla. Kaukonen kirjoittaa tavattoman kauniisti, ja ajoittain oli pakko pysähtyä ihastelemaan kielen runollisuutta. Imua olisin kaivannut hitusen enemmän, mutta toisaalta tarinassa on jotain, joka jää kutkuttamaan mieltä mukavasti. Hetkien katoavaisuus, pienet ihmiset suurissa myllerryksissä, historia ja nykyaika - monenlaisia mietteitä romaanin myötä heräsi.

Muualla: Leena Lumi, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kirjaluotsi, Lukutoukan kulttuuriblogi, Lumiomena ja Kirjapolkuni.

Helmet 2017: Vuoden 2017 uutuuskirja.

Romaani Adlibriksen* valikoimissa.

Kommentit

  1. Tämä ei avautunut minulle ja se harmistuttaa hiukkasen. Vein kirjan takaisin kirjastoon. Jospa mun pää ymmärtää sitä toisella kertaa paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä aika ei vain ollut oikea ja kannattaa antaa kirjalle toinen mahdollisuus.

      Poista
  2. Jonna, minulle tämä oli ihan sitä ominta lukemistani eli tässä tapahtumattomuuskaan ei ollut vailla makuja, tuoksuja, tuntoja, kaikki oli tiheää. Jokin varjo läsnä. Odotus. Sekin aika kuitenkin elettiin. Mystiikkaa just sopivasti. Upea kieli, upea kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaat romaania todella osuvasti, Leena! Kaukonen kirjoittaa niin kauniisti, että romaanin äärelle voisi jäädä vain ihastelemaan kieltä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o