Siirry pääsisältöön

Tommi Kinnunen: Lopotti

"Homoseksuaalien tuoksu on minulle tuttu isäni villapaidoista. Mitä osaisin sinulle sanoa? Ei minua hämmästyttänyt se, mitä kerroit. Kyllä minä olen tajunnut, mutta en aio paljastaa sinulle, sillä kuitenkin kysyisit, mistä sen tiesin. Kaikesta, ja ei mistään erityisesti. Siitä kun poika pääsee tuohon ikään tuomatta yhtäkään kunnon tyttöystävää näytille. Sitä Siniä ei lasketa. Sinä uskallat olla kiinnostunut taidenäyttelyistä ja teatterista, vaikka keräät asiakkaillesi osakevoittoja teille tuntemattomien ihmisten työstä."
Tommi Kinnunen: Lopotti
(WSOY 2016)
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn
Kesto 11 h 12 min.
Tommi Kinnusen Lopotti oli jo jonkin aikaa kulkenut kuulokkeiden kautta mukanani hölkkälenkeillä, kun tuli tieto romaanin Finlandia-ehdokkuudesta. Raati perusteli ehdokkuutta näin:

Lopotti jatkaa Neljäntienristeyksessä esitellyn Löytövaaran suvun tarinaa. Keskiöön nousevat huumorintajuinen ja sinnikäs sokea Helena, joka rakentaa elämäänsä Helsingissä, ja Tuomas joka opiskelee ja etsii onneaan Turun homopiireistä. Kinnunen kirjoittaa henkilönsä lujasti osaksi perhettä, sukuhistoriaa ja ympäristöään. Romaani piirtää verevän kuvan elämästä, jossa ”ihmisen täytyy päättää, alkaako maailmaa pelkäämään vaiko ei.”
Tommi Kinnunen on tekstissään viisaasti ja lämpimästi läsnä, mutta ilmava teksti jättää tilaa myös lukijalle. 
Siinäpä tiivistetysti se, mistä romaanissa on kysymys. Koska Neljäntienristeys on minulta edelleen lukematta, en tietenkään osaa Lopottia sukutarinaan yhdistää. Se ei kuitenkaan tuntunut olevan ongelma, sillä kyllä tarina avautui ilman Kinnusen ylistetyn esikoisromaanin tuntemistakin.

Niin, keskiössä tosiaan ovat Helena ja Tuomas, sukulaiset, jotka molemmat ovat tavallaan erityisiä. Helena on sokea ja hänen kauttaan avautuu kuva aistivammaisuuden historiasta ja hoidosta. Kaunistahan se ei ole, ja siksikin ansaitsee tulla kerrotuksi myös kaunokirjallisuuden kautta.

Homoseksuaalisuuden historiaa puolestaan kuvataan Tuomaksen kautta, kuten myös hänen isoisänsä kautta. Vaikka maailma on muuttunut siitä, kun oma suuntaus oli ehdottomasti pidettävä salassa, ei normista poikkeava seksuaalinen suuntautuneisuus edelleenkään ole helppo asia.

Ei ole helppoa Helenallakaan. Jossain vaiheessa jo mietin, onko tarkoituksenmukaista, että juuri nuo hieman rikkinäiset kohtaavat vastoinkäymisiä ja vääränlaisia ihmisiä, itse asiassa erityisesti viimeksi mainittuja. Mutta toisaalta, elämäähän se, vaikka Tuomaksen kohtaama murhe onkin turhan ennalta arvattava. Ja toisaalta, Helena tekee ratkaisuja, joiden seurauksia hän ei osaa ennakoida.

Viisaus ja lämmin läsnäolo tekstistä kyllä välittyvät, kuten Finlandia-raatikin toteaa. Tarina tarjoaa kaikessa melankolisuudessaan oivalluksia ja pohdittavaa.
Joka kerta kotiin tullessa huomaa hylkäävänsä jotain itsestään ja omaksuvansa sellaista, mitä on ollut muttei ole enää. Täällä minä en ole viisissäkymmenissä vaan joku, jolle tarjoillaan kahta vaihtoehtoa: totella tai nurista. Toinen on lapsen rooli, toinen teini-ikäisen, ja valitsen ensimmäisen, koska se on tänään helpompi kulkea ja koska molemmat tiet kuitenkin johtavat samaan pihaan. Aikuisuus ei ala tietystä iästä vaan vasta sitten kun ei enää ole ketään, jonka edessä olla lapsi.
Itse asiassa juuri perheyhteys, se sykähdyttää romaanissa eniten. Suvun yhteys ja esimerkiksi suhtautuminen Tuomaksen paljastamaan salaisuuteen liikuttavat. Niinpä Lopotti on minulle myös suuresti tarina juurista ja yhteyksistä toisiin:
On kahdenlaisia ihmisiä, niitä jotka lähtevät ja niitä jotka jäävät. Lähteneet kaipaavat aina takaisin sinne mistä repäisivät itsensä irti.
Ehkä kokemus olisi tällä kertaa ollut parempi, jos olisin nauttinut Lopotin äänikirjan sijaan painettuna laitoksena. Alussa oli hieman vaikea päästä kiinni siihen, kuka milloinkin on äänessä ja missä ajassa liikutaan. Lisäksi paikoin luenta tuntui kovin hidassoutuiselta.

Kuitenkin Lopotti on kauniisti kirjoitettu kertomus elämänkohtaloista, jotka eivät ole suurta onnea ja auvoa, mutta kenenpä olisi. Minun makuuni erilaisuuden kuvaaminen on hieman liian alleviivaavaa, mutta kyllä Kinnunen onnistui loppujen lopuksi hyvän elämyksen tarinallaan tarjoamaan.

Lopotista ovat kirjoittaneet myös ainakin ArjaKirsi, Elina, KaisaOmppu, Kirsi-MariaLeena, Hannu ja Jokke.

Kommentit

  1. Oi, minä en voisi kuunnella äänikirjaa kuin pakon edessä: Luoja varjele minua sokeutumiselta! Haluan itse luoda kirjani äänet, kuten myös kuvitella henkilöt.

    Lopotti on hyvin vahva teos, mutta niin on Neljäntienristeyskin. Odotan trilogiaa, sillä kirja jäi vaiheeseen, johon haluan jatkon.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän äänikirja on toisen välittämä, ei voi mitään.
      Neljäntienristeykseltä odotan paljon, kunhan siihen joskus tartun. Aion kyllä.

      Poista
  2. Olen kuunnellut matkoilla äänikirjoja, matkat sujuvat joutuisasti.
    Neljäntienristeys oli minulle The Kirja ja Lopotti tuli hyvänä jatkokirjana, kolmatta odottelen, toivottavasti se ei nyt viivy sen vuoksi, että Kinnunen alkoi vetämään ensi vuoden kirjamessuja Turkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljäntienristeys odottelee hyllyssäni ja kiinnostaa tämän myötä entistä enemmän. Miten vaan joku aina ajaa ohi.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Kuunnellessani sinä yönä Đat-enon tarinaa tajusin, miten hirvittävä asia sota oli. Sen osalliset joko kuolivat tai menettivät osan sielustaan niin, etteivät enää koskaan tunteneet itseään kokonaisiksi. Nguy ễ n Phan Qu ế  Mai: Vuorten laulu Sitruuna 2022 englanninkielinen alkuteos The Mountains Sing suomentanut Elina Salonen 349 sivua Vuorten laulun mukana tulee matkanneeksi nykyajasta menneisyyteen. Romaani avaa 1900-luvun jälkipuoliskoa vietnamilaisten näkökulmasta, kun isoäiti kertoo H ươ ngille, lapsenlapselleen, elämäntarinaansa. Isoäiti  Diệu Lan  on eräänlainen suvun keskushahmo, joka pitää lankoja käsissään kriisistä toiseen siinä määrin kuin kykenee. Kriisejä nimittäin riittää. Jo kommunistinen vallankumous ajaa perheen ahtaalle, ja kun maanomistajat rinnastetaan riistäjiin, joutuu Diệu Lan pakenemaan lastensa kanssa kauas kotoaan. Pakomatkalla hän joutuu tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta silti hän odottaa saavansa koota perheensä luokseen sitten, kun ajat ovat suotuisammat