Siirry pääsisältöön

Tunnustushaaste, osa 3


Kolmannen kerran pääsen vastailemaan Liebster Award -kysymyksiin. Kiitos tunnustuksesta ja haasteesta, Hande ja Evaria.

Alkuun haasteen säännöt:
    Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
    Laita palkinto (yllä oleva kuva) esille blogiisi.
    Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
    Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
    Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
    Lisää palkinnon säännöt postaukseen.

Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Rikon kylläkin viidettä sääntöä, sillä tunnustushaaste on kiertänyt blogeissa niin paljon, että en enää haasta ketään.

Ensin Handen kysymykset:

1. Minkä ikäisenä ja miten opit lukemaan? Viisivuotiaana ja äidin sanojen mukaan yksin: yhtäkkiä hän huomasi, että osaan lukea.

2. Mikä oli lapsuutesi suosikkikirja? H.C Andersenin satukirja.

3. Käytätkö valmiita lukupäiväkirjoja tai kirjoitatko muistiinpanoja paperille ennen blogitekstin kirjoittamista? Usein merkkailen tarralapuilla sivuja, joskus kirjoitan ajatuksiani muistiin pienille lapuille.

4. Luetko sarjakuvia? Luen, tosin voisin lukea enemmänkin.

5. Jos järjestäisit nyt lukuhaasteen, minkä aiheinen se olisi? Päivänä muutamana ajattelin, että jonkinlainen maanosahaaste olisi kiva, jotta tulisi luettua maantieteellisesti ajateltuna vähän laajemmin kuin nykyään on tullut tehtyä. Sellainen tosin taisi jonkun aikaa sitten ollakin.

6. Onko sinulla kirjallisuudesta poimittuja esikuvia - todellisia tai fiktiivisiä? Anni Polvan Tiina oli lapsuudessa esikuvani, mutta sittemmin esikuvat ovat karisseet. Minulle tuppaa käymään niin, että otan itselleni esikuvia, joiden rinnalle on mahdotonta päästä - ainakin minun.

7. Jos elämästäsi tehtäisiin kirja, mikä sen nimi olisi? Huh, miten vaikea kysymys! Melankolinen erakko voisi olla aika kuvaava.

8. Saat omistukseesi laajan kirjaston, mutta sen valikoima koostuu vain yhdestä genrestä. Minkä valitsisit? Psykologisen romaanin.

9. Jos perustaisit toisen blogin, mitä aihetta se käsittelisi? Joskus haaveilin sisustusblogista, mutta se varmaan kuivuisi kokoon ennen kuin ehtisi kunnolla käynnistyä.

10. Kenet kirjailijan kutsuisit luoksesi kylään, jos saisit mahdollisuuden? Sadie Jonesin, josta on tullut yksi lempikirjailijani.

11. Mitä lukeminen sinulle merkitsee? Elämyksiä ja mahdollisuutta laajentaa maailmankuvaa. Esimerkiksi.

Elokuinen auringonnousu.
Evarian kysymykset tulevat tässä:

1. Mikä on mottosi / elämänohjeesi? Asioilla on tapana järjestyä, jos ei aina hyvin, sitten vähän huonommin.

2. Mitkä ovat oman kirjahyllysi TOP5-kirjat? Tämä valikoima vaihtelee ajan myötä, mutta nyt tulevat mieleen Sofi Oksasen Puhdistus, Laura Lähteenmäen Korkea aika, Tove Janssonin Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia, John Williamsin Stoner ja Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville.

3. Mikä sarjakuvahahmo kuvaa sinua parhaiten? Varmaan Finnish nightmares -sarjakuvan Matti.


4. Jos saisit aikakoneen käyttöösi, mihin haluaisit matkustaa? 1920-luku on minua kiehtonut pitkään.


5. Lapsuuden lempisatusi? H.C Andersenin Villijoutsenet.


6. Paras paikka lukemiseen? Sohvan nurkka.

7. Jos et harrastaisi lukemista, mitä tekisit kaikella sillä ajalla, jonka nykyään käytät lukemiseen? Voi olla, että katsoisin enemmän televisiota ja/tai elokuvia.

8. Todennäköisin syysi jättää kirja kesken? Huono kieli.


9. Miten lapset ja nuoret saataisiin lukemaan enemmän? Käyttämällä aikaa siihen, että jokainen löytäisi kirjallisuutta, joka innostaa ja houkuttaa äärelleen.

10. Varhaisin kirjoihin tai kirjastoon liittyvä muistosi? Olin alakoulussa, kun laskin kirjat, joita olin palauttamassa kirjastoon. Niitä oli yli neljäkymmentä.

11. Jos sinun elämästäsi kirjoitettaisiin kirja, mikä sen nimeksi tulisi? Haa, nyt pääsin helpolla! Katso Handen kysymys numero 7. :)
Kirjallisuuden ohella myös luonto tarjoaa elämyksiä.
Aikaisempia haastevastauksia löytyy täältä:
Osa 1 ja osa 2.

Kirjojen suhteen on blogissa nyt ollut hiljaista. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etten olisi lukenut, vaan sitä, etten ole ehtinyt kirjoittaa luetuista kirjoista. Yritän paneutua lähipäivinä asiaan oikein kunnolla!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok