Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Helmet 2018 -lukuhaaste täynnä!

Helmet lukuhaaste vuosimallia 2018 on nyt täynnä! Tämä onkin ensimmäinen Helmet-haaste, jossa olen saanut kaikkiin kohtiin jonkin kirjan. Nyt on siis hyvä suunnata kohti vuoden 2019 haastetta, joka löytyy täältä . Haasteen merkeissä tuli luettua useita hyviä kirjoja, mutta erityisesti haluan nostaa esille muutamia. Kohtaan 1 valikoitui  Ayọ̀bámi Adébáyọ̀n  Älä mene pois , jonka afrikkalainen tunnelma on helppo palauttaa mieleen edelleenkin. Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää   puolestaan meni sydämeeni, vaikka pitkään vastustelin Moyesin houkutusta.  Gail Honeymanin Eleanorille kuuluu ihan hyvää  jäi vahvasti mieleen sympatiaa keräävän päähenkilönsä ja yllättävän loppuratkaisunsa vuoksi. Novelleja tuli luettua vähän, mutta Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja  oli todellinen elämys. Satu Rämön Islantilainen kodinonni puolestaan sai taas kaihoamaan Islantiin, mihin sijoittui myös upea Kätlin Kaldmaan Islannissa ei ole perhosia . Laura Lähteenmäen Yksi kevät  oli vuoden aik

Elly Griffiths: Jyrkänteen reunalla

"Ruth ottaa kuvia kallioista ja kivivyöryistä ja piirtää muistikirjaansa kartan. Sitten hän raivaa Tedin avustuksella pois jonkin verran isoja kiviä. Hiekka on kulunut seinämien välisestä kuilusta, ja esiin on tullut, joka ensisilmäyksellä näyttää sekin kiveltä, sileältä ja valkoiselta. Luita." Elly Griffiths: Jyrkänteen reunalla Tammi 2018 Alkuteos The House of Sea's End  2011 Suomentanut Anna Lönnroth 348 sivua Ruth Galloway -sarjan kolmas osa, Jyrkänteen reunalla , vie paitsi tutun päähenkilön seuraan, myös monien muiden vanhojen tuttavien keskelle ja tietenkin Norfolkin maisemiin. Rannikkoseutu on tässäkin dekkarissa tärkeässä osassa: rannan jyrkänteiden alta paljastuu luita, ja merkit antavat viitteitä siitä, että luut ovat surmatyön peruja. Seuraa selvitystyö, joka vie rikoksen tutkijat vuosikymmenten taakse, toisen maailmansodan ajalle. Yllättävää on se, että vielä pitkän ajan jälkeenkin joku tuntuu olevan sitä mieltä, että jyrkänteen ruumiiden kohtalon on

Hannimari Heino ja Kristiina Wallin: Puutarhakirjeitä

"On hiljaisuus hiljaisuus on. Mökkipihassa vanhojen mäntyjen katveessa hiljaisuuden voi kuulla, mutta vaikeampaa siihen on uskoa silloin, kun velvollisuudet ja päivien kakofoninen häly vyöryvät ylitse." Hannimari Heino & Kristiina Wallin: Puutarhakirjeitä Atena 2018 147 sivua Joulunajan lukemistooni kuului Hannamari Heinon ja Kristiina Wallin kirjeteos Puutarhakirjeitä , jonka ostin jo viime keväänä äidilleni äitienpäivälahjaksi. Kirja on ollut siitä lähtien lukulistallani, mutta sain sen hankittua kirjastosta käsiini vasta nyt. Vaikka voisi kuvitella, että puutarhakirjeet kuuluvat kesään, oli teos mainiota luettavaa myös keskellä talvea, kun lumi peittää pihat ja palstat, kun valkeaa täplittävät vain siellä täällä esiin pistävät syksyn runtelemat sinivioletit lehdet ja puutarha on... Niin, missä? Puutarhakirjeitä  on ihastuttava teos. Se muodostuu kahden runoilijan, Hannimari Heinon ja Kristiina Wallinin, kirjeenvaihdosta. Kirjeissä puhutaan paljon puuta

Herman Koch: Lääkäri

"He haluavat että heidät tutkitaan . He eivät tyydy lääkärin monivuotiseen kokemukseen, hänen kliiniseen katseeseensa joka rekisteröi yhdellä silmäyksellä mikä jotakuta vaivaa, koska on nähnyt saman jo satatuhatta kertaa. Koska hän tietää kokemuksesta, ettei hänen sadannellatuhannennella ensimmäisellä kerralla tarvitse yhtäkkiä pukea kumihansikkaitaan." Herman Koch: Lääkäri Siltala 2013 Hollanninkielinen alkuteos Zomerhuis met zwembad  2011 Suomentanut Sanna van Leeuwen 447 sivua Herman Kochin Lääkäri -romaani tutustuttaa lukijansa yleislääkäri Marc Schlosseriin, joka on varsin omintakeinen tyyppi. Hän on onnistunut luomaan itsestään kuvan lääkärinä, jolla on aikaa. Hänen vastaanotolleen jonotetaan, vaikka hän yrittää olla kuuntelematta potilaitaan ja mieluummin vain katselee ja jättää tutkimatta. Suhtautuminen potilaisiin on kyynistä ja välinpitämätöntä. Heitä on potilaistani selvä enemmistö, useimpia ei vaivaa yhtikäs mikään. He voihkivat ja valittavat, ääntelystä

Elly Griffiths: Januksen kivi

"Tavallisesti tällaisessa paikassa olisi tiilikerros ja sen alla perustuksia, mutta tässä hiekka, kivet ja turve ovat sekaisin kuin sopassa. Kerrokset ovat sekoittuneet, eivätkä kovin kauan aikaa sitten, ja hautakuopan linjat leikkaavat ne. Ja sekoittuneen maan alapuolella makaa luuranko." Elly Griffiths: Januksen kivi Tammi 2017 Alkuteos The Janus Stone  2010 Suomentanut Anna Lönnroth 335 sivua Tutustuin Ruth Galloway -nimiseen arkeologiin Risteyskohdat -dekkarin myötä, ja sen verran kiinnostuin ihastuttavan tavallisesta Ruthista, että jo sarjan avausosan luettuani jäin odottamaan toista osaa, joka on tämä Januksen kivi . Viime vuonna julkaistu kirja sai kuitenkin odottaa aika pitkään pääsyään lukujononi kärkeen, mutta viimein niin tapahtui. Januksen kivessä  kohtaamme jälleen Ruthin, jonka elämä on viime näkemältä muuttunut melkoisesti. Moni ei välttämättä muutosta heti huomaa, mutta Ruthilla on salaisuus, jota hän haluaa varjella. Uudessa tilanteessa arkeologi pää

Kaisa Ijäs: Aurinkokello

"yhtä odottamatta myös / toiveet jotka jätit taaksesi / palaavat kysymään tämänkö halusit – –" Kaisa Ijäs: Aurinkokello Teos 2018 72 sivua Runoja tulee luettua liian vähän: varmaan pitäisi ottaa periaatteeksi tarttua runokirjaan jollakin säännöllisellä aikavälillä. Nyt kuitenkin Helmet 2018 -lukuhaaste innoitti tarttumaan runoihin, ja Kaisa Ijäksen Aurinkokello  valikoitui täyttämään haasteesta kohdan 2, kotimainen runokirja. Mitenkään helposti avautuva runokokoelma ei Aurinkokello  ole. Moneen kertaan tunnistan vajavaisuuteni, kun en ymmärrä, mihin runoissa viitataan tai ylipäätään, mitä runoissa sanotaan. Huomaan viittauksia antiikkiin, havaitsen hienoja sivistyssanoja – ja tunnen olevani tyhmä, kun en tiedä, mistä on kysymys. Sitä suuremmalla syyllä ne hetket, kun oivallan ja ymmärrän, ovat erityisen antoisia. Tai ainakin luulen oivaltavani ja ymmärtäväni, täysin varma ei voi olla. Varmuudesta, tai pikemminkin epävarmuudesta, koen lukevani monia säkeitä. Pal

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

"Kun kuusikymppinen Isabella oli tammikuussa 1894 lähdössä viimeistä kertaa Kiinaan, oli kolmekymppinen Mary palaamassa ensimmäiseltä Länsi-Afrikan matkaltaan. Ajattelen, miten he ehkä kävelivät toistensa ohi Liverpoolin satamassa – toiselle heistä aurinko oli juuri noussut, toinen julki jo iltakajossa." Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin Otava 2018 447 sivua Äänikirjan lukija Kati Tamminen kesto 16 t 12 min. Mia Kankimäen esikoisteos Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin  (2013) oli viehättävä omakohtainen teos, joka sai kaipaamaan Japaniin ja miettimään irtiottoja. Kankimäen toinen teos,  Naiset joita ajattelen öisin,  jatkaa esikoisen viitoittamalla tiellä, tuntuu alusta lähtien täysosumalta ja vie mukanaan. Riennän Kankimäen mukana Afrikkaan ja Karen Blixenin maisemiin, sitten ihmettelen aikansa kummajaisia, 1800-luvun naistutkimusmatkailijoita – ja olen vaikuttunut. Vaikuttunut näistä naisista on myös mitä ilmeisimmin Mia Kankimäki. Hän kertoo

Ilmar Taska: Pobeda 1946

"Pihalla seisoi uljaana upouusi auto, jonka merkki oli Voitto, Pobeda. Mies avasi Pobedan oven ja istuutui sisään." Ilmar Taska: Pobeda 1946 WSOY 2018 Alkuteos Pobeda 1946 Suomentanut Jouko Vanhanen 315 sivua Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen Kesto 8 t 47 min. On äiti ja poika, on brittimies ja virolainen oopperalaulaja. Jälkimmäiset ovat nimeltään Alan ja Johanna, ja he rakastavat toisiaan valtiollisten rajojen yli. Ensin mainittujen nimiä ei kerrota, mutta he elävät Virossa vailla tietoa ulkomaailmasta. Pojan äiti on Johannan sisarpuoli ja "kansanvihollisen" puoliso. Pojan isän olinpaikasta ei tosin ole tietoa. Poika elää omassa todellisuudessaan, sillä häntä on säästelty aikuismaailman uhilta ja peloilta. Niinpä poika ei oikein osaa pitää itsestään huolta, kun "setä" – hänkin nimettömäksi jäävä – poimii lapsen hienon autonsa, Pobedan, kyytiin. Poika ei ymmärrä vieraan miehen vaarallisuutta, eikä sitä ymmärrä äitikään, ennen kuin selviää, kuinka

Joel Willans: More Very Finnish Problems

"The winter in Finland is not like the winter you know. Most people are aware that Finnish winter can get very, very cold. What is less well known is that it gets very, very dark too. The further north you go, the more hardcore this darkness becomes." Joel Willans: More Very Finnish Problems Gummerus 2018 191 sivua Seuraan Facebookissa Very Finnish Problems -sivustoa , joka tarjoaa usein hupia suomalaispäiviini, joten oli itsestään selvää, että kirja More Very Finnish Problems pitää saada lukea. Kiitos kustantajalle, jolta sain kirjan lukukappaleen! Idea kirjassa on sama kuin Facebook-sivustolla: nostetaan esille suomalaisia erikoisuuksia pilke silmäkulmassa, hyväntahtoisesti omituisuuksillemme naureskellen. Ja niitähän riittää, kirjassa 72 kohdan verran. Suomalaisiin "ongelmiin" lukeutuu esimerkiksi se, että kukaan ei tiedä, missä Suomi on, ja se, että kaikki on aina parempaa Ruotsissa. Toki kirjassa muistetaan myös ihmetellä Suomen pitkää pimeyttä ja olema

Kai Aareleid: Korttitalo

"Yhdessä asiassa olet väärässä: en ole salannut sinulta mitään. En vain ole osannut kertoa siitä." Kai Aareleid: Korttitalo S & S 2018 Alkuteos Linnade põletamine  2016 Suomentanut Outi Hytönen 333 sivua Vuonna 1998 Tiina saapuu kesäkotiin, joka on myllätty ylösalaisin. Aikansa kaaosta ihmeteltyään Tiina huomaa, että talosta on kadonnut se ainoa esine, joka on ollut vain hänen: Se ei ollut mikä tahansa muotokuva. Se oli isä. Suljin silmäni. Tapetin tummasta läikästä aukesi tunneli kalvakkaan marraskuuhun kolmekymmentäkuusi vuotta sitten. Havainnosta alkaa matka vuosien taakse siihen, kun Tiinalle tuodaan – tavallaan – uutinen; siihen, kun äiti ja isä tapaavat; siihen, kun äiti lähtee. Pienen perheen yksityisen elämän ympärille kietoutuu yhteiskunta, jossa tapahtuu paljon. Merkityksellisempää nuorelle Tiinalle ehkä on kuitenkin se, mitä tapahtuu hänen perheessään ja perheelleen, vaikka yksityinen yleiseen kietoutuukin niin, että tapahtumien syy-seuraussuhteita o

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

"Tervehdimme toisiamme. Hän avasi minulle kahvilan oven. Panin heti merkille hänen kohteliaisuutensa ja kysyin itseltäni, voisiko hän olla tuleva poikaystäväni. Tilasin tarjoilijalta maitokahvin kauramaidolla. Tuleva poikaystäväni tilasi cappuccinon soijamaidolla ja sanoi minulle vähentäneensä viime aikoina eläinperäisten tuotteiden käyttöä." Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu Gummerus 2018 304 sivua Äänikirjan lukija Pirjo Heikkilä Kesto 6 t 16 min. Odotukset Sisko Savonlahden romaania kohtaan olivat suuret. Olin bongannut jonkin kehuvan kommentin ja ihastuin kirjan nimeen: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu  kantaa mukanaan runollisuutta, joka houkutteli. Alkuun tarinan lakoninen huumori viehätti. Varsinkin Pirjo Heikkilän lukemana kerronta sai hymyilemään, välillä naurahtamaankin. Lopulta tajusin, etten ole lainkaan oikeaa kohderyhmää. En jaksanut enää innostua, en edes kiinnostua siitä, että päähenkilö rypee itsesäälissä, kun poikaystävä jätti eikä

Katja Kettu: Rose on poissa

"Kirjoitan, jotta tulisit hakemaan minua, jotta huolisit. Sinua varten seison naama paljaana totuutta vasten. Sinulle tahdon selittää mitä tapahtui semminkin, kun tarinani on samalla isäni ja äitini tarina." Katja Kettu: Rose on poissa WSOY 2018 284 sivua Äänikirjan lukija Eija Ahvo Kesto 8 t 26 min. Kuinka iloinen olenkaan siitä, että Katja Ketun romaani Rose on poissa  on ehdolla kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi. Iloinen olen siksi, koska Kettu omaäänisenä ja erottuvana kirjailijana ansaitsee mielestäni ehdokkuuden ja erityisesti koska Rose on poissa  on ehdottomasti tämän vuoden parhaita lukemiani romaaneja. Pitäisikö juuri tämä romaani julistaa voittajaksi, siihen en voi ottaa kantaa, koska olen kuudesta ehdokkaasta lukenut vain kolme. Olli Jalosen  Taivaanpallo on jäänyt mieleeni vahvasti, Pauliina Rauhalan Synninkantajat  jäi etäämmälle. Rose on poissa  -romaanin ajalliset kiinnekohdat ovat kahtaalla: 1970-luvulla Lempi on lapsi vasta, kun häne

Margaret Atwood: Orjattaresi

"Olen ollut näissä tilaisuuksissa vain kerran aiemmin, kaksi vuotta sitten. Naisten pelastajaisia ei pidetä kovinkaan usein. Niihin ei ole yhtä paljon tarvetta. Näinä aikoina me käyttäydymme niin hyvin. En halua kertoa tätä tarinaa." Margaret Atwood: Orjattaresi Ensimmäinen painos Kirjayhtymä Oy (1986) Korjattu suomenkielinen painos Tammi (2017) Englanninkielinen alkuteos The Handmaid's Tale  1985 Suomentanut Matti Kannosto Äänikirjan lukija Susa Saukko Kesto 12 t 33 min. Margaret Atwoodin Orjattaresi on klassikko, joka on viettänyt lukulistallani paljon aikaa. Kesällä katsoin Atwoodin romaanin pohjalta luodun televisiosarjan, joka Suomessakin kantaa nimeä The Handmaid’s Tale, ja häikäistyin. Samalla tosin mietin, rohkenenko kirjaan tarttuakaan, niin vaikuttavasti televisiosarja sukelsi ihon alle ja jäi mieleen. (Kuitenkin toisen kauden päätyttyä mietin, onko tarinaa enää syytä pitkittää kolmannelle kaudelle.) Parikin tuttavaa rohkaisi tarttumaan kirjaankin, joten

Belinda Bauer: Snap

"But the next day her picture was on the front of all the papers that came through the door. The headline was: Abandoned Joy . It tortured Jack." Belinda Bauer: Snap Random House UK (2018) Äänikirjan lukija Andrew Wincott Kesto 9 t 50 min. Jack jää siskoineen rikkinäisen autoon odottamaan äitiä, joka lähtee hakemaan apua. Kun äiti ei ilmaannu takaisin, ottaa Jack siskot mukaansa vihaisena äidilleen, joka jätti palaamatta. Yksitoistavuotias poika etsiytyy ihmisten ilmoille mukanaan pienempi sisarensa Joy ja Merry-vauva ja vauvalle vaippa, jotta äiti voisi sen vaihtaa. Äiti ei kuitenkaan koskaan enää vaihda vaippaa, sillä hän on kuollut. Kuka tappoi kolmen lapsen äidin, joka oli vieläpä raskaana? Kuka esti äidin pääsyn takaisin lastensa luokse? Kysymykset eivät jätä Jackia rauhaan, ja kolmen vuoden kuluttua hän haluaa edelleen tietää, mitä tapahtui. Edelleen hän myös huolehtii sisaristaan, sillä isää ei tunnu lapsiperhe-elämä pahemmin kiinnostavan. Eräänä aamuna tois

Leïla Slimani: Kehtolaulu

"Mitä pidemmälle viikot kuluvat, sitä etevämmin Louise tekee itsensä sekä näkymättömäksi että välttämättömäksi. Myriam ei enää soita hänelle ilmoittaakseen myöhästymisistään, eikä Mila enää kysele, milloin äiti tulee. Louise on läsnä ja kannattelee haurasta rakennelmaa." Leïla Slimani: Kehtolaulu WSOY (2018) Alkuteos Chanson douce  2016 Suomentanut Lotta Toivanen 237 sivua Kehtolaulu  alkaa tavalla, joka ei jätä heti rauhaan. Ensimmäisessä luvussa kuvataan toteavasti tilanne, joka on kammottava: vauva on kuollut, hänen isosiskonsa on pelastajien saapuessa vielä elossa mutta kuolee hänkin pian ja lasten hoitaja – hän ei ollut osannut kuolla . Tarina alkaa tilanteesta, joka on oikeastaan kaikki loppu. Kun lukijalle on kerrottu lopputulos, palataan aikaisempiin tapahtumiin. Vähä vähältä keritään auki sitä, miksi päädyttiin murhanäyttämölle. Miksi Louise, jota kutsutaan herttaiseksi , joka on aiemmille hoitolapsilleen kuin toinen äiti , päätyy tappamaan kaksi pientä

Domenico Starnone: Solmut

"Ja sinäkö sitten olisit uhri? Millä perusteella? Siksikö, että tulisin korottaneeksi hieman ääntäni? Siksikö, että paiskasin lattialle vesikarahvin? Myönnä pois, että minulla oli siihen omat perusteeni." Domenico Starnone: Solmut WSOY (2018) Alkuteos Lacci 2014 Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä 191 sivua Äänikirjan lukija Toni Kamula Kesto 5 t 9 min. Solmut  kuvaa erään avioliiton tarinan. Vuosikymmenien mittaiselle aikajanalle ulottuva kertomus on elämänmakuinen kaikessa traagisuudessaan. Keskeistä on, mitä tapahtuu, kun naisen ja miehen roolit muuttuvat, kun ihannoitu perheidylli menettää merkitystään. Perheenisä katsoo, että uuden ajan myötä hänellä on oikeus vapauteensa, ja tuota oikeuttaan hän toteuttaa varsin kiihkeästi. Tekojen seuraukset eivät aina tule ymmärretyiksi, vaikka Vanda-vaimo niitä varsin terävästi romaanin alkuosassa kirjeissään miehelle kuvaakin. Aldo luo uraansa, jättää perheensä, muuttuu lastensa silmissä vieraaksi. Yllättävä käänne onkin

Mariette Lindstein: Ehdoton valta

"Pienelle sumuiselle saarelle Bohoslänin rannikolle on juurtunut new age -liike. He lupaavat parempaa yhteiskuntaa ja uutta toivoa ihmiskunnalle. Liikkeen nimi on ViaTerra, ja heidän mottonsa on: 'Me kuljemme maantietä.' Heidän johtajansa, 28-vuotias opintonsa Lundin yliopistossa keskeyttänyt Franz Oswald väittää, että tavoite on pelastaa ihmiskunta, myrkyltä, stressiltä ja muultakin pahalta." (Katkelma lehtiartikkelista.) Mariette Lindstein: Ehdoton valta Atena (2018) Alkuteos Sekten pä Dimön 494 sivua Outo lahko, jota hallitsee karismaattinen Franz Oswald, saa pauloihinsa monen muun ohella myös nuoren Sofia Baumanin. Sofia ottaa vastaan lahkon työtarjouksen ja asettuu ViaTerran hallitsemalle saarelle huomatakseen lopulta, ettei aivan tarkkaan tiennyt, mihin ryhtyi. Alkuun kaikki kuitenkin on hyvin. Franz Oswald osaa puhua, saarella käy julkkiksia tutustumassa liikkeen oppeihin ja lahkolaiset muodostavat yhteisön, jossa on hyvä olla. Vähän aikaa. Sit

Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta

"– – John Lennon laulaa niin hellästi Nothing's gonna change my world , ja silti kaikki muuttuu, mutta niin hitaasti, että me ei vain nähdä sitä. me tajutaan se vasta, kun asiat on jo hyvän aikaa olleet toisin. Veera katsoo minua uteliaan kauhun vallassa. – Mutta miten toi on muka hellä ja lohdullinen ajatus?" Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta Otava (2018) 382 sivua Äänikirjan lukija Elina Ylisuvanto Kesto 11 t 29 min. Riikka Pulkkisen Lasten planeetta  hämää ensin sekä nimellään että ulkoasullaan. Kun kirjaa katselee, ei tule ensimmäisenä mieleen, kuinka isoja aiheita siinä käsitellään. Ensi silmäys ei paljasta, että tarinassa nousevat esille sekä avioero että mielenterveysongelmat, varsin raskaat aiheet siis. Alussa eletään vielä varsin auvoisassa vaiheessa elämää. Pienen tyttären vanhemmat Frederika ja Henrik päättävät erota. Eropäätöstä seuraa hyväntuulinen joulunvietto, jota puolestaan seuraa ajanjakso, joka on kuin suvantovaihe ennen kaiken muuttumista:

Pirjo Hassinen: Parit

” Kun ei voinut pyytää toista rakastamaan elämän loppuun asti, piti pyytää rakastamaan edes nyt: tulemaan petiin. Ja kun ei saanut sanoa, että en voi elää ilman sinua, piti sanoa että haluan, minä niin haluan.” Pirjo Hassinen: Parit Otava (2018) 299 sivua Pirjo Hassinen piirtää romaanissaan Parit komean kaaren, jolle asettuvat kauniisti niin Grahnin suvun tarina kuin myös kertomus Jyväskylän kaupungin muutoksesta ja kasvusta. Vuosikymmenien aikajänteellä kulkevasta tarinasta muodostuu ehyt kokonaisuus, joka vie mukanaan. Keskiössä on Leena, joka on Parien  alkaessa nuori tyttö. Hänen raskaana tehtävänään on saattaa äiti Kinkomaan keuhkoparantolaan, joka ei ole erityisen mieltä ylentävä paikka. Kun äiti jää parantolaan, tytär asettuu äitinsä sisaren luokse Jyväskylään. Entinen kotikaupunki Kuopio jää muistoihin, kun Leena pääsee niin opiskelemaan kuin autokouluun ja jää kiitollisuudenvelkaan hyväntekijäsukulaisilleen, Grahneille, jotka ovat kivunneet yhteiskunnan portaissa

Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia

"Yöllä on kuutamo, suuri kuin lautanen, kuu nousee vuorten vierestä merestä ja liukuu äänettömästi, suurena kuin lautanen, yli hopeisten suomujen peittämän kylän. Maailma kimaltaa, hehkuu, läikehtii täysikuun valossa, aivan kuin tämä olisi haltioiden ja muiden sellaisten hahmojen asuinpaikka, ei tavallisten kuolevaisten tavallinen kotikylä. Suomut kimaltelevat, vaihtavat väriä, peilaavat, loistavat, läikkyvät, näkyvät, usein toisiaan vasten, eikä yksikään elollisen silmä ole katsomassa. Vain kuu, suuri kuin lautanen." Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia Fabriikki Kustannus (2017) Alkuteos Islandil ei ole liblikaid  2013 Suomentanut Outi Hytönen 347 sivua Bongasin kiehtovalta vaikuttavan teoksen Islannissa ei ole perhosia   Kirja vieköön! -blogista sen verran moneen kertaan, että viimein piti kirja varata kirjastosta luettavaksi. Moni asia romaanissa herätti mielenkiintoni, eikä vähiten kaunis nimi. Olenpa iloinen, että sain luettavakseni tämän minulle entuudes

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa

"–Minä olen Laura, Annan sisko. Olen ihan aidosti tylsä, jos pääsen puhumaan Babyloniasta ja Hammurabin laista. Laura iski Ariannalle silmää, ennen kuin jatkoi vieraiden tervehtimistä. Donatella näytti teeskentelevän, ettei ollut kuullut huomautusta. Laura hymyili puhuessaan, mutta jokin hänen eleissään kertoi levottomuudesta." Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa Gummerus (2013) 351 sivua Äänikirjan lukija Linda Wiklund Kesto 11 t 11 min. Olipa mukava huomata, että Storytel-lukuaikapalvelusta löytyy myös Vera Valan dekkareita. Kosto ikuisessa kaupungissa on kolmas lukemani – tai tässä tapauksessa kuuntelemani Arianna de Bellis -dekkari, ja jatkoa toivottavasti on luvassa. Aiemmin olen lukenut Arianna-sarjan avausosan Kuolema sypressin varjossa   (2012) ja kolmannen osan Villa Sibyllan kirous  (2014), ja Kosto ikuisessa kauungissa  sijoittuu näiden kahden väliin. En kuitenkaan kokenut tätä aiheuttamaani epäjärjestystä ongelmaksi, vaan sarjan osat tuntuvat toimi

Virpi Hämeen-Anttila: Koston kukat

"Mutta jokin oli vinossa. Esiintyjät eivät juosseetkaan näyttämön etuosaan vastaanottamaan suosionosoituksia. He seisoivat pienessä rykelmässä näyttämön sivussa, pahvisen muurin vieressä, siinä paikassa, jossa José oli surmannut Carmenin. Kuului kirkaisu. Sitten joku huusi: – Se on kuollut! Se on oikeasti kuollut!" Virpi Hämeen-Anttila: Koston kukat Otava (2017) 351 sivua Äänikirjan lukija Aku Laitinen Kesto 10 t 57 min. Koston kukkien  myötä pääsin jälleen seuraamaan sisäministeriön virkamies Karl Axel Björkin yksityisetsivätöitä. Yön sydän on jäätä  tutustutti lukijan Björkiin jo vuonna 2014, ja jatkoa on (onneksi) seurannut: nyt ollaan jo neljännestä osassa. Tasaisessa tahdissa avausosan jälkeen ovat ilmestyneet  Käärmeitten kesä  (2015) ja Kuka kuolleista palaa  (2016). Tuorein Tiergartenin teurastaja  (2018) odottanee minun kohdallani vuoroaan – sen verran kiinnostavasti Hämeen-Anttila kuvaa sekä 1920-lukua että sarjansa päähenkilöä. Koston kukat  sijoittuu oo

Rakel Liehu: Helene

"Ymmärsin kaiken olevaisen, koko elämän merkityksen. – Mikä se on, sinä kysyt, aukaiset silmäsi mullan alla, Kristian.  – En osaa kertoa sitä sanoin, minä vastaan.   – Mutta voinko piirtää sen?" Rakel Liehu: Helene WSOY (2003) 512 sivua (pokkari) Äänikirjan kesto 14 t 22 min. Lukija Rakel Liehu. Rakel Liehu sukeltaa taiteilija Helene Schjerfbeckin elämään romaanissa, joka sai Runeberg-palkinnon vuonna 2004. Minäkerronta saa välillä unohtamaan, että äänessä ei olekaan taidemaalari itse, vaan Rakel Liehu, taiteilija itsekin, joka kokee saaneensa merkin, jonka mukaan hänen kuului kerrontatyöhön ryhtyä. Romaani saa kiinnostumaan kansainvälisestikin arvostetusta taiteilijasta, ja lukuisat taideteosten nimet innoittavat etsimään, millainen olikaan esimerkiksi Punaposkinen tyttö . Kiehtovasti Liehu rakentaa eteemme kuvan taiteilijasta, joka loukkaantui lapsena ja joutui pitkäksi aikaa vuodelepoon, nukutti pienen sisarensa pitkään uneen ja joutui huomaamaan sukupuolensa