Siirry pääsisältöön

Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla

"Samassa kuului vihainen sihahdus, ja jokin olento ponnahti hetkeksi kuopasta esiin. Tenho hieraisi silmiään hämmästyneenä. Olento oli näyttänyt muhkuraiselta nauriilta. Ahma perääntyi surkeasti ulisten kuono entistä enemmän veren peitossa."
Mikko Kamula:
Ikimetsien sydänmailla
(Gummerus 2017)
680 sivua
Ikimetsien sydänmailla on Metsän kansa -sarjan avausosa, joka vie lukijan tutustumaan 1400-luvun Savoon ja Savossa asuviin ihmisiin, erityisesti Juko Rautaparran uudisraivaajaperheeseen. Perheessä on kolme lasta, joiden näkökulmista arkista elämää murheineen ja iloineen tarkastellaan: Heiska haluaa erämieheksi, Varpu kaipaa uusia ihmisiä elämäänsä ja Tenho on kiinnostunut metsän salaisuuksista, joita tuntuu riittävän.

Perheen tavanomainen elämä mullistuu suuresti, kun lappalaisnoita nostattaa karhun perheen kimppuun. Karhu tekee tuhoa ja vie mennessään vastasyntyneen Mielon. Mielon äidin surua kuvataan koskettavasti, ja samalla todentuntuinen on Varpun käsitys siitä, miten surut pitää jättää taakse ja katse kohdistaa tulevaisuuteen.

Elo 1400-luvulla Savon sydänmailla ei tietenkään ole mutkatonta, vaan töitä on kaikkien tehtävä, jotta saadaan leipää pöytään. Omia haasteitaan arkeen tuovat ihmiset, jotka eivät ole asialla hyvin tarkoituksin vaan ajavat omia tarkoitusperiään. Tehdyt ratkaisut eivät aina ole reiluja mutta jotain viehkoa on siinä, miten Juko vastoinkäymisiin suhtautuu ja lapsiaan opastaa.

Kiehtova lisä arjessa on se, miten luonto on kiinteä osa elämää. Eikä luonto suinkaan tarkoita vain riistaa, puita ja marjasatoa, vaan myös esimerkiksi maahisia, jotka saattavat johtaa kulkijan metsänpeittoon.
Maahiset olivat karvaisia ja muhkuraisia, vaikkakin ihmisen kaltaisia, mutta ne olivat epämiellyttävällä tavalla nurinkurisia. Ruumiinosat näyttivät olevan väärillä paikoilla. Kun kauempana oleva maahinen käveli lähemmäs, se näytti jopa kävelevän takaperin.
Ikimetsien sydänmailla on onnistunut avaus Metsän kansa -sarjaan, vaikkakin kerronnassa ja dialogissa tietynlaista kankeutta onkin. Ajoittain mietin myös sitä, kuinka sattuvia nykykieliset ilmaukset 1400-luvulla eläneiden suussa ovat. Kuitenkin kansanperinteestä ja luonnon mystiikasta ammentava romaani on toimiva seikkailukertomus, joka on oivallisesti rytmitetty siten, että tapahtumia ei vyörytetä liikaa päälle mutta lukijaa ei myöskään uuvuteta pitkitetyillä suvantokohdilla, jos toki tiivistämisen varaakin tarinassa hieman olisi. Tiiliskiviolemuksen ei pidä antaa säikäyttää, sillä hyvää tarinaa etsivälle Ikimetsien sydänmailla on hyvä valinta. Romaanin ansiot ovat nimenomaan tarinassa, joka on kiehtova.

Uudisraivaajaromaanista muualla: Lumiomena - Kirjoja ja haaveiluaKirsin kirjanurkka, Kirja hyllyssä ja Kulttuuri kukoistaa.

Helmet 2017: 5. Kirjassa liikutaan luonnossa.

Kommentit

  1. Tämä oli kyllä hieno historiallinen teos. Kieli oli ehkä turhan nykyaikaista, jopa ihmiset puhuivat nykykieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieli tosiaan kiinnitti huomiota vähän väärällä tavalla, mutta muutoin pidin kovasti.

      Poista
  2. Minua ei haitannut lainkaan nykykielisyys, mutta kuten sanoit, kerronnassa ja dialogissa oli tiettyä kömpelyyttä. Tiivistämisen varaa olisi ollut. Tarinana kuitenkin ja etenkin vanhojen tapojen ja myyttien vuoksi erittäin ansiokas pakkaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännästi kävi niin, että tarina vei mennessään eivätkä kömpelyydet lopulta vaivanneet kovin paljon. Ansiokas pakkaus, todellakin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…