Siirry pääsisältöön

Katja Kaukonen: Lumikadun kertoja

"Toistaiseksi elimme vain pikku harmien, arkisten huolien ja kinan keskellä. Minun työni oli nyt pitää talo kunnossa, tarjota edes se suoja näille ihmisilleni, kulkea lumikatulaisteni rinnalla ja kasvaa osaksi heidän elämäänsä. Pelkkä utelias muistiin kirjaaminen syvenisi ymmärrykseksi, niin toivoin. Olin saanut jo kiinni joistakin arjen rutiineista ja nukuin yöni hyvin unia näkemättä. Alitajunta teki tilaa tuleville valveajan kauhuille."
Katja Kaukonen: Lumikadun kertoja
(WSOY 2017)
357 sivua
Katja Kaukosen romaani vie lukijan unenomaiselle matkalle toisen maailmansodan aikaiseen Puolaan. Matkalla ei voi välttyä painajaisilta, mutta onneksi niihin limittyy unelmia ja tavallisen arjen kuvia elävine henkilöhahmoineen.

Romaanin kertoja on kiehtova. Hän saapuu toukokuussa 1937 puolalaiseen pikkukaupunkiin ja ilmoittaa nimekseen Bajek. Hän asettuu osaksi Lumikadun kirjavaa yhteisöä, seuraa elämänmenoa ja on salaperäinen mutta onnistuu silti löytämään paikkansa naapurustossa. Vaikka Bajek kuvaa tapahtumia omasta näkökulmastaan, tuntuu hän koko ajan olevan tapahtumista perillä muita paremmin. Vähän hän kuitenkin itsestään paljastaa ja jää tarinan päätyttyäkin varsin arvoitukselliseksi.
Olin jo ehtinyt kaupungin toiselle laidalle ja aikeissa kääntyä takaisin, kun kuulin ilmahälytyksen. Yhtäkkiä sota saapui Gwiazdaan kaiken hajottavana räjähdyksenä. Enää emme olleet turvassa, piti olla alati valpas, sännätä suojaan kellareihin ja kiireessä kyhättyihin pommisuojiin.
Kiehtovia ovat muutkin henkilöt. He elävät arkeaan sodan varjon alla ja sitten, kun sota todella alkaa, etsivät keinojaan elää elämää epätavallisissa olosuhteissa. Lilka, Pawel, Olga, Bruno ja Marek - kaikki he ovat tavallisia ihmisiä mutta kuitenkin omanlaisiaan, heidän kohtalonaan on elää aikaa, joka rikkoo valtavan paljon. Lumikadun henkilöt ja tapahtumat nähdään Bajekin kautta. Bajek puolestaan säilyttää naapurustoonsa tietynlaisen etäisyyden, ja jonkinlainen etäisyys lukiessakin jää suhteessa henkilöihin.

"Toisinaan Lumikadun aika hidastui tapahtumattomuuteen", toisinaan taas "aika tiheni", oltiin "joko epätoivoisia tai ylettömän toiveikkaita". Saksalaisten saapuminen ja juutalaisvainot aiheuttavat sen, että useimmiten on viisainta sulkea silmät ja olla tietämätön. Kuka selviää, kuka ei? Kuka joutuu todistamaan omaan kotikaupunkiin saapuvia kauheuksia, jotka tekevät koko olemisesta epävakaata?

Toisesta maailmansodasta on kirjoitettu valtavan paljon, mutta Kaukosen romaani ottaa paikkansa sodasta kertovien tarinoiden rinnalla. Kaukonen kirjoittaa tavattoman kauniisti, ja ajoittain oli pakko pysähtyä ihastelemaan kielen runollisuutta. Imua olisin kaivannut hitusen enemmän, mutta toisaalta tarinassa on jotain, joka jää kutkuttamaan mieltä mukavasti. Hetkien katoavaisuus, pienet ihmiset suurissa myllerryksissä, historia ja nykyaika - monenlaisia mietteitä romaanin myötä heräsi.

Muualla: Leena Lumi, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kirjaluotsi, Lukutoukan kulttuuriblogi, Lumiomena ja Kirjapolkuni.

Helmet 2017: Vuoden 2017 uutuuskirja.

Kommentit

  1. Tämä ei avautunut minulle ja se harmistuttaa hiukkasen. Vein kirjan takaisin kirjastoon. Jospa mun pää ymmärtää sitä toisella kertaa paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä aika ei vain ollut oikea ja kannattaa antaa kirjalle toinen mahdollisuus.

      Poista
  2. Jonna, minulle tämä oli ihan sitä ominta lukemistani eli tässä tapahtumattomuuskaan ei ollut vailla makuja, tuoksuja, tuntoja, kaikki oli tiheää. Jokin varjo läsnä. Odotus. Sekin aika kuitenkin elettiin. Mystiikkaa just sopivasti. Upea kieli, upea kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaat romaania todella osuvasti, Leena! Kaukonen kirjoittaa niin kauniisti, että romaanin äärelle voisi jäädä vain ihastelemaan kieltä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…