Siirry pääsisältöön

Anneli Kanto: Lahtarit

"Tuomikylän asemalta meirän laitettiin junahan. Ei muka saanut sanua, mihinkä ollahan menos, koska se oli sotasalaisuus, mutta kumminkin kaikki puhuu, jotta Vilppulaan ollahan menos. Seinäjokiset reheväälivät, jotta heitä oli kauhia väkijoukko ja torvisoittokunta laittanu matkahan ja Vaasan marssia oli puhallettu, mutta meille soitteli vain puhelinlangat pakkasees. (Suojeluskuntalainen Hermanni Larva-Kokko)"
Anneli Kanto: Lahtarit
(Gummerus 2017)
389 sivua
Anneli Kannon romaani Lahtarit kertoo Suomen sisällissodasta valkoisten näkökulmasta ja on siten tervetullut lisä historiallisten romaanien joukkoon. Punaisten kauttahan sotaa on kuvattu paljon, mutta valkoinen puoli on ollut selvässä paitsiossa.

Punaisten puoli saakin äänensä kuuluviin monen, monen henkilön kautta. Mosaiikkimainen romaani antaa puheenvuoron esimerkiksi lakitieteen ylioppilaalle, kuularuiskumasinistille ja jääkärille. Ei ole yllätys, että ääneen pääsevät pääasiassa miehet, mutta onpa joukossa naisiakin, kuten emäntä ja eräs kansanopistolainen, josta tulee myöhemmin muonittaja, muun muassa.

Henkilöitä tosiaan on runsaasti, ja kukin heistä puhuu vuorollaan lyhyehkösti. Äänet ovat erilaisia ja erottuvia, ja hienosti Kanto tuo esille erilaisia puhetapoja ja ihmisten vaihtuvia elämäntilanteita ja asemia epätavallisessa tilanteessa. Yhteistä kaikille on se, että sota vaikuttaa elämään suuresti ja peruuttamattomasti.

Vaikka romaanin henkilögalleria kiinnostava onkin, olisi minun makuuni vähemmän ollut tällä kertaa enemmän. Henkilöihin oli vaikea päästä kiinni, kun hahmot vaihtuivat niin tiuhaan. Toki jotkut erottuivat joukosta toisia enemmän, mutta jotkut jäivät vain alaviitteiksi, joista ei juuri muistikuvia muodostunut. Silti laajalla joukolla on puolensa, sillä henkilöt kuvaavat vakuuttavasti sitä, miten erilaisiin ja moniin ihmisjoukkoihin sota vaikutti ja miten moninaista sota on. Sodan mielettömyys on läsnä lähes koko ajan.
Voin sanoa olevani haavoittuneiden puolella, mutta onko siinäkään työssä mieltä? Tuolla metsässä ihmiset ampuvat toisiaan tappaakseen, ja me sidomme heidän toisilleen aiheuttamansa haavat. He himoitsevat vuodattaa veren toisistaan, ja me yritämme tukkia verenvuodon. Sehän on mielipuolista, järjetöntä. (Ambulanssilääkäri Ilmari Ikola)
Sota on sattumanvaraista, röyhkeää, niin alkukantaista ja raakaa, ettei sille ole sanoja. Miksi kuvittelin, että ruotsalainen aateliskilpi suojaisi suomalaisen punikin luodilta? Toivon, että valkoinen armeija korjaa ruumiini eikä se joudu punikkien häpäisemäksi. Saanko koskaan enää teetä ja voileipiä? Miksei omien tuli lakkaa? Miksei tämä lopu? (Kapteeni, ruotsalainen vapaaehtoinen Heijke Heijkenskiöld)
Romaanin rakenteen myötä Lahtarit on kuin kokoelma välähdysmäisiä kuvia. Kuvien myötä syntyvä vaikutelma sodasta on todentuntuinen ja vakuuttava, ja Kanto onkin käynyt kirjaansa varten lävitse mittavan lähdeaineiston. Vaikka romaanin näyttämönä on sota, ei tarjolla ole pelkkää surkeutta vaan seassa välähtelee huumoria. Tavalliset ihmiset viedään keskelle kaaosta, ja selviytymisen keinot on löydettävä.

Lahtarit näyttää sen, miten saman maan kansalaiset asettuvat toisiaan vastaan ja miten naapurista tulee yhtäkkiä vihollinen. Kauheuksiin ja mielipuolisuuksiin sorrutaan molemmin puolin, eikä kukaan ole entisellään, kun sota viimein päättyy. Kirjan kansien sulkeuduttua mielessä pyörii kysymys, onko sodassa voittajia.

Lahtareista sanansa sanovat myös esimerkiksi Katja, Mikko, Tuija, Elina, MariLiisa ja Kaisa.

Helmet 2017: 8. Suomen historiasta kertova kirja.

Kommentit

  1. Vuosi 1918 on vieläkin arka ja monille käsittelemätön asia. Itse selvittelin asian joskus lukion jälkeen. Itse olen pohtinut myös sitä, miten meidän olisi käynyt, jos lopputulos olisi ollut toinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa olen pohtinut minäkin. Aika lähellä historiassamme on monta käännekohtaa, joiden toisenlainen tulos olisi vaikuttanut varmasti paljon meihin.

      Poista
  2. Luin kirjaa aika kauan ja elin Tampereen kohtalokkaita päiviä turhakin rankasti (kirja osui luettavaksi samoihin päivämääriinkin kaiken kukkuraksi). On tosiaankin aiheellista kysyä, onko sodassa voittajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin lukeminen vei aikaa. Mietiskelin tosin, olisiko tiiviimpi luenta ollut romaanille palvelus. Ehkä.

      Poista
  3. Tämän kirjan haluaisin vielä lukea. Mielenkiintoinen tuo rakenne, jossa moni ihminen kertoo näkökulmansa. Ja lainaamissasi otteissa on hyviä ajatuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että ajatuksia herättäviä toteamuksia kirjassa riitti runsaasti.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…