Siirry pääsisältöön

Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi

"Nyt häneltä odotettiin sekä Pariisissa että kotona vähintään yhtä suurta menestystä. Sitä ajatellessaan hän tunsi lamaannuttavaa kauhua. Piti pitää katseensa käsillä olevassa työssä, hän käski itseään. Piti maalata vain itselleen. Taiteen piti olla miellyttämisen tarpeen yläpuolella. Taiteen piti kuvastaa hengen kauneutta."
Venla Hiidensalo:
Sinun tähtesi
(Otava 2017)
480 sivua
Sinun tähtesi -romaanissa valokeilaan asettuu suuri mies, kansallistaiteilija Albert Edelfelt. Tarina ulottuu nuoruusvuosista aina kuolemaan saakka, ja Edelfeltin elämän rinnalla kulkee kuva muuttuvasta Suomesta, joka astelee kohti itsenäisyyttä, jota Edelfelt itse ei kuitenkaan ehdi näkemään. Nuoren Suomen kahtiajakautumisen näkee kuitenkin Edelfeltin isätön poika Aarne. Toisaalta Albert Edelfelt ei tunnu olevan erityisen kiinnostunut siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu, kun taas muun muassa eräs Juhani Aho ottaa keskusteluissa kyllä kantaa.

Mitenkään vähäpätöiseen tai pieneen hahmoon Venla Hiidensalo ei ole romaanissaan tarttunut. Yksi Suomen taiteen kultakauden merkittävimmistä henkilöistä näyttäytyy Hiidensalon romaanissa miehenä, jota vietit vievät ja joka kaipaa rakkautta voidakseen tehdä taidetta. Rakkautta ei tuo vaimo Ellan, vaan avioliitto on alusta alkaen kylmä, mutta Pariisissa mies voi päästä eroon arjen vaatimuksista ja löytää intohimoa, joka saa siveltimen eloon.  Siellä on mahdollista jättää mielen taka-alalle niin vaimo ja poika kuin äiti ja sisar, joilla kaikilla on odotuksia. Mikä sitten lopulta tuo onnen?
Elämässä kaikki jäi kesken. Ehkä ihmiset rakastivat taidetta juuri siksi. Hänkin oli kuvitellut, että elämässä tulisi käänne, joka selittäisi kaiken siihen asti tapahtuneen. Että ratkaisu oli jotenkin itsestä kiinni. Hän oli jäänyt kiinni samaan luonnokseen. Kaikki toistui yhä uudestaan. Mallit, hymyt, hetkelliset ihastukset ja niitä seuraava melankolia.
Odotuksia Albert Edelfelt asettaa itselleenkin. Sinun tähtesi kuvaa miestä, jolle taide on välillä tuskaa, välillä nautinto, usein keino hankkia elanto - ja siksi on taivuttava tukijoiden vaatimuksiin, tehtävä töitä jotka kelpaavat ja myyvät. Yksi keskeinen lanka teoksessa on kysymys taiteilijuudesta.
- Uskotko, että taiteilijuudesta on mahdollista parantua?
Albert huokasi. - Se on kuin kirous. Minä en valinnut sitä.
- Kiinnostavaa. Mitä maalaaminen sinulle sitten antaa?
- Kukaan ajatteleva ihminen ei voi järjellä perustella, että maailmassa olisi mieltä. Taide on yritystä uskoa, että sittenkin on, Albert sanoi.
Albert Edelfeltin lisäksi tarina etenee myös muiden, esimerkiksi Berta-siskon näkökulmasta. Bertan ja Ellan-vaimon myötä avautuu näkymä naisen asemaan: Berta haluaisi kirjailijaksi, Ellan yliopistoon - naisten haaveet jäävät vain haaveiksi.

Alber Edelfelt sen sijaan nostetaan kansallistaiteilijaksi, eikä hän itse titteliään oikein tunnu tunnistavan. Romaanissa suurta taiteentekijää ei koroteta vaan pikemminkin lasketaan alas jalustalta: hän on mies, jonka kalu tuntuu määrittelevän elämää - alussa häiritsevän paljon - ja joka ei kaihda hakeutua malliensa kanssa intiimiin kanssakäymiseen huolimatta siitä, että taiteilijan ja mallin välinen suhde voi olla hyvinkin epätasa-arvoinen.

Venla Hiidensalo kirjoittaa kauniisti: kieli soljuu hänen käsissään taitavasti. Hän luo historiamme suurmiehestä verevän ja elävän kuvan, joskaan aivan yskimättä tarina ei käyntiin lähtenyt. Loppupuolella asettuminen elämänsä ehtoopuolta käyvän miehen nahkoihin käy vaivatta, todentuntuisesti, jopa koskettavasti. Aarnen osuus, joka romaanin päättää, jää kuitenkin valitettavan irralliseksi.

Helmet 2017: 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja - en tiedä, missä määrin Hiidensalo on hakenut romaaniinsa innoitusta Edelfeltin taiteesta, mutta luulen teoksen joka tapauksessa sopivan tähän haastekohtaan oikein hyvin. Kirjaa lukiessa oli pakko aika ajoin etsiä netistä kuvia Eelfeltin teoksista - esimerkiksi Virginien katse muuntui kirjan myötä kovin intensiiviseksi.

Kirjasta muualla: Tekstiluola, Lukutoukan kulttuuriblogi ja Lillin kirjataivas.

Kommentit

  1. Minua kiinnostaa tämä kirja tosi paljon, ja jo lainasinkin pikalainana. Kotona sitten vaan alkoi tuntua, että on liian muhkea kirja juuri tähän hetkeen. Pitää ottaa uusi yritys vaikka kesän tienoilla. Tiedän Edelfeltistä henkilönä vähän, ja Hiidensalon kirja tuntuu mielenkiintoisemmalta lähestymistavalta hänen persoonaansa kuin elämäkerta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika muhkea romaani tosiaan on, ja alkuun vei hetken, ennen kuin pääsin tarinaan kiinni. Joku muukin näytti sanovan samaa, joten älä lannistu, jos ilmenee käynnistysvaikeuksia. :)

      Poista
  2. Minä valitsin ihan saman Helmet-haasteen kohdan, kun ajattelin, että useakin Edelfeltin taulu innoitti Hiidensalon kirjoittamaan niiden syntyvaiheista.

    Hieno kirjoitus. Tuo taiteilijuus oli tärkeä teema.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Paula. Edelfeltin töitä oli niin hienosti esillä, että uskaltauduin Helmet-haasteesta tuon kohdan valikoimaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…