Siirry pääsisältöön

Aila Ruoho & Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus

"Vanhoillislestadiolaisuuteen liittyy monenlaisia myönteisiä tunteita: uskoa, toivoa, rakkautta, luottamusta, turvaa, iloa, rauhaa. Liike on hengellinen koti, äidin syli. Seurakuntayhteisöä kuvataankin usein nimellä Saara-äiti. Valitettavasti se ruokkii myös kielteisiä tunteita: syyllisyyttä, pelkoa, epävarmuutta, ahdistusta."
Aila Ruoho & Vuokko Ilola:
Usko, toivo ja raskaus
- vanhoillislestadiolaista perhe-elämää
(Atena 2014)
399 sivua
Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan tietokirja Usko, toivo ja raskaus - vanhoillislestadiolaista perhe-elämää kuvaa nimensä mukaisesti monin tavoin perhe-elämää uskonyhteisössä. Suuri yleisö tuntee vanhoillislestadiolaisuuden erityisesti ehkäisykiellosta ja suurperheistä, ja kirjakin nivoutuu noihin seikkoihin moninaisesti.
Epäonnistumiset lastenkasvatuksessakin saa uskoa anteeksi annetuiksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa maahan vuotaneessa sovintoveressä, eikä niitä tarvitse sen jälkeen enää muistella; ne on upotettu armon pohjattomaan mereen. Tärkeintä on ottaa kaikki lapset vastaan.
Kirjaa rakentuu elämänkaaren mukaisesti: lapsuudesta suurperheessä siirrytään lestadiolaisnuoren seurustelun kautta avioliittoon, jota puolestaan luonnollisesti seuraa lasten odotus ja synnytykset, jotka muodostavat yhdessä elämän "ruuhkavuosikymmenet". Arjen kuvausten lisäksi teoksessa pohditaan uupumusta, jonka yksi kiistämätön syy lienee uskonyhteisö tiukkoine sääntöineen, sekä uskoa itsessään.
Hengellisellä yhteisöllä, joka ohjeistaa hylkäämään oman järjen käytön, on vähintäänkin osavastuunsa niiden ongelmien synnyssä, jotka ovat suoraa seurausta yksilöön kohdistuvista kohtuuttomista vaatimuksista.
Erityisesti naisen asema on vanhoillislestadiolaisten keskuudessa varsin murheellinen. Avioliiton auvoisaan satamaan purjehdittuaan nainen saa usein siirtää omat unelmansa ja tarpeensa ylähyllylle odottamaan aikaa parempaa, ja elämästä tulee jatkuva raskauksien, synnytysten ja vauva-aikojen kierre:
Yhteisön ydinopetus on, että naisen tulee huolehtia miehen tarpeiden tyydyttämisestä, Naisen tarpeista ei puhuta. Naisen ruumista hallitsee sekä hänen miehensä että yhteisö, jolle naisen on alistuttava tuottamaan uusia jäseniä.
Vaikka näkökulma vanhoillislestadiolaisuuteen on varsin kriittinen, tuodaan esille myös seikkoja, jotka tuovat ihmisille iloa ja turvaa. Esimerkiksi käsitys avioliiton sitovuudesta tuo monen elämään vakautta ja turvaa, ja tyypillisesti vanhoillislestadiolaiset nähdään ahkerina ja hyvinä työntekijöinä. Toki yhteisö myös tuo tukea ja turvaa, vaikkakin esimerkiksi uupumukseen saatetaan suhtautua ymmärtämättömästi ja tiukassa yhteisössä saattaa muutoinkin olla vaikeuksia ymmärtää erilaisia tapoja elää.
Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä yhteisö tarkkailee ja valvoo monia muitakin jäsentensä asioita kuin vain naisten vatsakumpareen pulleutta.
Yhteisön kuvauksessa on väistämättä kysymys yleistämisistä, eikä niitä voida Ruohon ja Ilolan teoksessakaan välttää. Varmasti vanhoillislestadiolaisia perheitä ja ihmisiä on monenlaisia, mutta Usko, toivo ja raskaus -kirjassa etualalle asettuvat enemmän tai vähemmän kielteiset näkemykset ja kokemukset yhteisöstä. En kuitenkaan voinut lukiessani olla miettimättä, onko kielteisten kokemusten ja uskonnon välillä aina selvä syy-seuraussuhde. Toki pitää myös muistaa, että tarinoista välittyy myönteisyyttäkin, jonka taustavoimana on yhteinen usko. Lisäksi kriittisyys on varmasti tarpeen: ehkä keskustelun myötä olisi mahdollista lieventää eräitä säännöksiä, jotka eittämättä johtavat uupumukseen ja kokonaisten perheiden pahoinvointiin tai ainakin lisäävät riskiä väsyä kohtuuttomasti.

Autenttiset kokemukset ovat teoksessa vahvasti läsnä, sillä olennainen osa kokonaisuutta ovat haastattelut, joita varten Ruoho ja Ilola ovat laatineet kysymyslistan. Haastattelut on tehty sähköpostitse. Otanta on lopulta kohtuullisen pieni, 30 haastateltavaa, enkä saanut selville, miten haastateltavat valikoituivat. Joka tapauksessa moniäänisyys on kokonaisuudelle hyväksi, sillä sen myötä välittyy erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia. Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan äänet vaikuttavat maltillisilta, ymmärtäväisiltä mutta myös kriittisiltä.

Tästä tietoteoksesta ovat kirjoittaneet myös ainakin Katja, Amma, Maria, AnnaTuija, Maija ja Marjatta.

Helmet 2017: 44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta.

Kommentit

  1. Minulla jäi kerran kesken tämän kirjan lukeminen, kun en ollut niin raskaan aiheen tuulella. Mutta pitäisi joskus yrittää uudestaan. Varmasti on onnellisiakin lestadiolaisia, mutta on hyvä, että näistä ongelmista kirjoitetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan hyvä, että ikävistä asioista ei vaieta, vaikka aihe onkin raskas ja vaikea. Toivottavasti tämä teos on herätellyt heitä, joiden kuuluisi yhteisön säännöksiä miettiä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…