Siirry pääsisältöön

Tiina Raevaara: Yö ei saa tulla

"Minun oli pakko saada nukuttua tänäkin yönä. En saanut jäädä unettomaksi. En voinut jäädä odottamaan Nukkumattia, minun täytyi eksyttää se kintereiltäni. Minun oli pakko nukkua."
Tiina Raevaara: Yö ei saa tulla
(Paasilinna 2015)
238 sivua
Tiina Raevaaran romaanin Yö ei saa tulla päähenkilö ja minäkertoja on Johannes, joka käy kelloliikkeessä töissä ja elää rauhallista elämää. Sitten yllättäen hän tapaa nuoruudenystävänsä Antin vuosien tauon jälkeen, ja kaikki muuttuu. Antti on Aalon, Johanneksen nuoruudenrakastetun, veli, joka janoaa kostoa. Aalo on tehnyt vuosia aiemmin itsemurhan, ja Antin mielestä tragediaan on syyllinen, jonka on saatava rangaistuksensa. Juttuun sekoittuvat menneisyydestä niin Antin tyttöystävä Karoliina kuin Aalon salainen rakkaus Sandvall ja tämän vaimo, nukkenainen.
Vilkaisin Sandvallin kasvoja ja muistin niiden ilmeen sinä iltana, meren rannalla, muistin sittenkin, kuinka hän oli seissyt rannalla ja katsellut mereen. Minun Aaloni vedessä! Minun Aaloni silmät täynnä suolaista vettä.
Romaanin tunnelma on niin tiivis, että tuntuu kuin lukiessa suistuisi yhä syvemmälle tunneliin, jossa on pakko jatkaa eteenpäin nähdäkseen valoa. Tarina pitää otteessaan, kun Johannekselle tapahtuu yhä kummallisempia asioita. Väkisinkin mielessä toistuu: Kello käy, kello käy. Aika nouseekin motiiviksi saakka, kun työpaikan kellot tikittävät kunnes ovat eräänä aamuna oudosti kaikki pysähtyneet ja kun aika tiimalasissa käy vähiin.

Romaanin maailma on hyytävästi vinksallaan ja Raevaaran luomat hahmot ovat omituisia ja kiinnostavia. Johannekselle tekisi mieli kiljua, että herää, hyvä mies, kysy ne ilmeisimmät kysymykset, jotta asioihin saadaan joku järki. Mutta ehkäpä kysymättä jättäminen on järkevämpää, sillä vastauksia ei välttämättä kysymälläkään saa tai sitten ne voisivat olla sellaisia, että niitä ei halua kuulla.

Hienosti Tiina Raevaara romaanissaan käsittelee muistoja, muistamista ja näkemistä. Silmät ja näkeminen nousevat nekin motiiviksi ja kytkeytyvät totuuteen: ihmisen oma valinta on, haluaako tai uskaltaako totuuden todella nähdä. Unettomuus ja unet sekoittuvat vanhaan taruun Nukkumatista, joka ei todellakaan kulje sievästi heittelemässä unihiekkaa lasten silmiin vaan saa pelkäämään lähestyvää yötä. Mielenterveydestä ja pakkomielteistä romaanissa on vahvasti kyse - mutta kenen mielenterveydestä ja kenen pakkomielteistä, siitä kannattaa itse ottaa selvää.

Yö ei saa tulla on hyvin rakennettu tarina, joka ei selitä liikaa vaan jättää lukijalle jopa hyvällä tavalla hämmentyneen olon. Lukemisen päätyttyä on tarpeen hetki sulatella, mitä oikein tulikaan luettua. Minulle yksi hyvän kirjan merkki on se, että tarina jää mietityttämään. Sen tämä tarina todella tekee.

Romaanin ovat lukeneet myös ainakin Ulla, SuketusAmma, Omppu ja Annika.

50 kategoriaa -luettelossa kirja asettuu kohtaan 22. A book that scares you.

Kommentit

  1. Tämän kirjan kyllä hluaisin lukea jossakin vaiheessa. Raevaaran kirjat ovat minulta vielä korkkaamatta.

    VastaaPoista
  2. Ajattelin ensin olla lukematta kirjan, kun luin yhden bloggauksen. Kirja tuli kirjastosta, joten luin sen, mutta ei ollut minun mieleeni, mutta uskon, että kirjalle on lukijoita, outous viehättää. Pidin kovasti Raevaaran Laukaus-kirjasta, vaikka aihe oli raskas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä puolestani pidin tästä enemmän kuin Laukauksesta, joka oli ensimmäinen Raevaaralta lukemani kirja. Näin ne lukukokemukset vaihtelevat. :)

      Poista
  3. Miulle kävi vähän hassusti, kun luulin kirjan puoleen väliin asti Aalon olevan mies. :D Mutta hyvin putosi kirja siihen asti homotarinanakin. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! :) Mutta eipä se varmaan pahemmin haitannut. Pitääkin käydä lukemassa juttusi!

      Poista
  4. Olen kyllä vähän samaa mieltä kuin Mai edellä. Henk.koht. arvostan Laukauksen korkeammalle kuin tämän. Tosin tämän lukeminen osui yksiin omaan sairastamisen kanssani ja se kyllä vaikutti lukemiseen - myös niin, että pelottavasta tuli hyvin realistisesti pelottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tämän romaanin outous ja vinksahtaneisuus vetosivat minuun. Laukaisukaan ei missään nimessä ole mielestäni huono, mutta muutamat asiat siinä häiritsivät. Onneksi me lukijat emme olekaan samaa mieltä lukemistamme kirjoista vaan eroja löytyy.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o