Siirry pääsisältöön

Jhumpa Lahiri: Kaima

"Huolimatta siitä että isä silloin tällöin kannustaa, poika ei ole koskaan tuntenut innoitusta lukea Gogolia tai ketään muutakaan venäläistä kirjailijaa. Hänelle ei ole koskaan kerrottu, miksi hän oikeastaan sai nimen Gogol, hän ei tiedä mitään onnettomuudesta jossa hänen isänsä oli vähällä kuolla."
Jhumpa Lahiri: Kaima (Tammi 2005)
Alkuteos The Namesake 2003
Suomentanut Kersti Juva
Keltaisen kirjaston pokkari 70.
413 sivua
Jhumpa Lahirin romaanin Kaima päähenkilö on intialaistaustainen amerikkalainen, Gogol. Pojan bengalilaiset vanhemmat ovat muuttaneet Yhdysvaltoihin ennen pojan syntymää, ja pojalle lapsuus on amerikkalaisuutta ja intialaisuutta; koulunkäyntiä Bostonissa ja pitkiä matkoja Kalkuttaan tapaamaan sukulaisia. Kaiken kulttuurisen yhteensovittelun lisäksi Gogol on saanut nimensä venäläisen kirjailijan mukaan, mikä hämmentää häntä. Nimen antaminen pojalle on aikanaan ollut erityisen hankalaa, kun isoäiti, joka bengalilaisen perinteen mukaan ilmoittaa lapsen nimen, lähettää Intiasta Yhdysvaltoihin kirjeen, joka ei koskaan saavu perille. Niin pojan epävirallisesta nimestä tulee virallinen, ja jossain vaiheessa poika ymmärtää, miten erikoinen ja huomiota herättävä hänen nimensä on. Tarinan nimensä taustalta hän saa kuulla vasta paljon myöhemmin.

Kaima on kertomus identiteetin etsimisestä. Gogolin kohdalla minuus kytkeytyy paljolti omaan etunimeen ja oman paikan etsimiseen kulttuurien keskellä. Hän hämmentyy huomatessaan, miten erilaisia hänen perheensä tavat ovat verrattuna amerikkalaisperheiden tapoihin. Erityisen tärkeä tässä asiassa on Maxine, amerikkalainen tyttöystävä, jonka maailma on niin erilainen kuin Gogolin. Siihen maailmaan Gogol heittäytyy täysillä mukaan. Ylipäätään muutenkin Gogolin naissuhteet toimivat eräänlaisina kulttuurin peileinä: toisen kautta hän pääsee tutustumaan aivan uudenlaiseen elämäntapaan, toisen kanssa yhteenkuuluvuus löytyy samanlaisista lapsuuden kokemuksista.

Gogolin vanhemmat arvostavat omia juuriaan ja perinteitään, vaikka yrittävätkin sopeutua amerikkalaiseen yhteiskuntaan. Poikansa he yrittävät pitää kiinni juurissaan, saada hänet muistamaan taustansa.
Kun Gogol on kolmannella, he lähettävät hänet joka toinen lauantai bengalin kielen ja kulttuurin tunneille, jotka pidetään erään heidän ystävänsä kodissa. On näet niin, että aina kun Ashima ja Ashoke sulkevat silmänsä, he tajuavat järkytyksekseen, että heidän lapsensa kuulostavat aivan amerikkalaisilta ja keskustelevat vaivatta kielellä joka yhä vielä saa heidät ymmälle, korostuksella johon he ovat oppineet olemaan luottamatta.
Jhumpa Lahiri kirjoittaa kauniisti siitä, millaista on elää maahanmuuttajana tai toisen polven maahanmuuttajana kahden maailman välissä. Vuosien kuluessa matkoilla Kalkuttaan saadaan huomata sukulaisia olevan aina vain vähemmän. Elämä on Yhdysvalloissa mutta joku osa on aina jossain muualla.
Elämä ulkomaalaisena, alkaa Ashima käsittää, on eräänlainen elämänikäinen raskaus - jatkuva odotuksen tila, ainainen taakka, loppumaton huono olo. Se on pysyvä kuorma, poikkeus arkisesta elämästä joka kerran oli, kunnes eräänä päivänä saakin yllätyksekseen havaita, että entinen elämä on kadonnut ja tilalle on tullut jotakin monimutkaisempaa ja vaativampaa.
Kaima on hieno teos. Se on ehyt tarina ihmisistä, jotka tasapainoilevat oman kulttuurinsa ja uuden kotimaansa välissä. Lahiri kirjoittaa eleettömästi, jopa lakonisesti, mutta onnistuu silti luomaan kuvaamastaan maailmasta ja ihmisistään eläviä ja todentuntuisia. Pohjavire on melankolinen mutta ymmärtävä.

Kirjasta muualla: Täällä toisen tähden alla, Mari A:n kirjablogi, Eniten minua kiinnostaa tie, Kirjapolkuni ja Nenä kirjassa.

50 kategoriaa -listalla Kaima menee kohtaan 16. A book from author you love that you haven't read yet. Mutta nyt kirja siis on luettu.

Kommentit

  1. Minullekin Kaima oli ensimmäinen Lahirilta lukemani kirja ja ihastuin kovasti hänen kerrontaansa ja olen sittemin lukenut jo muitakin enkä ole pettynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahiri on todella taitava, pidän hänen tyylistään kovasti.

      Poista
  2. Uskomaton yhteensattuma. Kävelin muutama minuutti hyllyni lähellä ja mietin, pitäisikö minun kirjoittaa vihdoin blogiini Kaimasta, sillä vaikka lukemisesta on jo yli puoli vuotta, niin pidin kirjasta hurjasti ja haluaisin kyllä jättää blogiini edes jonkinlaisen muistijäljen siitä.

    Ja kappas. Avasin kommenttisi jälkeen blogisi lukeakseni uusimman juttusi ja täällähän Kaima taas ystävällisesti kummittelee. Hieno kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvästi on sellaisia merkkejä ilmassa, että sinun täytyy Kaimasta kirjoittaa. Minä mielelläni lukisin ajatuksiasi tästä.

      Poista
  3. Olen lukenut Lahirilta Tämän siunatun kodin ja Vieraan maan. Kaima on arvatenkin lukulistallani, Lahiri kyllä tekee vaikutuksen kerronnallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä siunattu koti on minulta lukematta, mutta pitäisihän siihen tarttua, kun sitä on niin kovasti kehuttu.

      Poista
  4. Pidin Kaimasta kuten muistakin Lahirin teoksista.

    Kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :)
      Jotenkin tuntuu, että Lahiri on siten takuuvarma, että jos hänen yhdestä teoksestaan pitää, pitää muistakin.

      Poista
  5. Kaima oli ensimmäinen lukemani Lahiri ja sen luettuani tiesin, että tulen lukemaan kaiken, mitä Lahiri kirjoittaa. Hän on äärimmäisen taitava kuvaa elämää kulttuurien välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikessa tähän asti Lahirilta lukemassani on teemana ollut juuri tuo elämä kulttuurien välissä, ja sitä Lahiri tosiaan kuvaa todella hienosti.

      Poista
  6. Tämä on mainio kirja, oli kiva muistella lukukokemustani lukemalla tekstiäsi :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on jotenkin niin tiivis tunnelma, että lukukokemus varmaan palaa helposti mieleen, vaikka lukemisesta on kulunut aikaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o