Siirry pääsisältöön

Jhumpa Lahiri: Kaima

"Huolimatta siitä että isä silloin tällöin kannustaa, poika ei ole koskaan tuntenut innoitusta lukea Gogolia tai ketään muutakaan venäläistä kirjailijaa. Hänelle ei ole koskaan kerrottu, miksi hän oikeastaan sai nimen Gogol, hän ei tiedä mitään onnettomuudesta jossa hänen isänsä oli vähällä kuolla."
Jhumpa Lahiri: Kaima (Tammi 2005)
Alkuteos The Namesake 2003
Suomentanut Kersti Juva
Keltaisen kirjaston pokkari 70.
413 sivua
Jhumpa Lahirin romaanin Kaima päähenkilö on intialaistaustainen amerikkalainen, Gogol. Pojan bengalilaiset vanhemmat ovat muuttaneet Yhdysvaltoihin ennen pojan syntymää, ja pojalle lapsuus on amerikkalaisuutta ja intialaisuutta; koulunkäyntiä Bostonissa ja pitkiä matkoja Kalkuttaan tapaamaan sukulaisia. Kaiken kulttuurisen yhteensovittelun lisäksi Gogol on saanut nimensä venäläisen kirjailijan mukaan, mikä hämmentää häntä. Nimen antaminen pojalle on aikanaan ollut erityisen hankalaa, kun isoäiti, joka bengalilaisen perinteen mukaan ilmoittaa lapsen nimen, lähettää Intiasta Yhdysvaltoihin kirjeen, joka ei koskaan saavu perille. Niin pojan epävirallisesta nimestä tulee virallinen, ja jossain vaiheessa poika ymmärtää, miten erikoinen ja huomiota herättävä hänen nimensä on. Tarinan nimensä taustalta hän saa kuulla vasta paljon myöhemmin.

Kaima on kertomus identiteetin etsimisestä. Gogolin kohdalla minuus kytkeytyy paljolti omaan etunimeen ja oman paikan etsimiseen kulttuurien keskellä. Hän hämmentyy huomatessaan, miten erilaisia hänen perheensä tavat ovat verrattuna amerikkalaisperheiden tapoihin. Erityisen tärkeä tässä asiassa on Maxine, amerikkalainen tyttöystävä, jonka maailma on niin erilainen kuin Gogolin. Siihen maailmaan Gogol heittäytyy täysillä mukaan. Ylipäätään muutenkin Gogolin naissuhteet toimivat eräänlaisina kulttuurin peileinä: toisen kautta hän pääsee tutustumaan aivan uudenlaiseen elämäntapaan, toisen kanssa yhteenkuuluvuus löytyy samanlaisista lapsuuden kokemuksista.

Gogolin vanhemmat arvostavat omia juuriaan ja perinteitään, vaikka yrittävätkin sopeutua amerikkalaiseen yhteiskuntaan. Poikansa he yrittävät pitää kiinni juurissaan, saada hänet muistamaan taustansa.
Kun Gogol on kolmannella, he lähettävät hänet joka toinen lauantai bengalin kielen ja kulttuurin tunneille, jotka pidetään erään heidän ystävänsä kodissa. On näet niin, että aina kun Ashima ja Ashoke sulkevat silmänsä, he tajuavat järkytyksekseen, että heidän lapsensa kuulostavat aivan amerikkalaisilta ja keskustelevat vaivatta kielellä joka yhä vielä saa heidät ymmälle, korostuksella johon he ovat oppineet olemaan luottamatta.
Jhumpa Lahiri kirjoittaa kauniisti siitä, millaista on elää maahanmuuttajana tai toisen polven maahanmuuttajana kahden maailman välissä. Vuosien kuluessa matkoilla Kalkuttaan saadaan huomata sukulaisia olevan aina vain vähemmän. Elämä on Yhdysvalloissa mutta joku osa on aina jossain muualla.
Elämä ulkomaalaisena, alkaa Ashima käsittää, on eräänlainen elämänikäinen raskaus - jatkuva odotuksen tila, ainainen taakka, loppumaton huono olo. Se on pysyvä kuorma, poikkeus arkisesta elämästä joka kerran oli, kunnes eräänä päivänä saakin yllätyksekseen havaita, että entinen elämä on kadonnut ja tilalle on tullut jotakin monimutkaisempaa ja vaativampaa.
Kaima on hieno teos. Se on ehyt tarina ihmisistä, jotka tasapainoilevat oman kulttuurinsa ja uuden kotimaansa välissä. Lahiri kirjoittaa eleettömästi, jopa lakonisesti, mutta onnistuu silti luomaan kuvaamastaan maailmasta ja ihmisistään eläviä ja todentuntuisia. Pohjavire on melankolinen mutta ymmärtävä.

Kirjasta muualla: Täällä toisen tähden alla, Mari A:n kirjablogi, Eniten minua kiinnostaa tie, Kirjapolkuni ja Nenä kirjassa.

50 kategoriaa -listalla Kaima menee kohtaan 16. A book from author you love that you haven't read yet. Mutta nyt kirja siis on luettu.

Kommentit

  1. Minullekin Kaima oli ensimmäinen Lahirilta lukemani kirja ja ihastuin kovasti hänen kerrontaansa ja olen sittemin lukenut jo muitakin enkä ole pettynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahiri on todella taitava, pidän hänen tyylistään kovasti.

      Poista
  2. Uskomaton yhteensattuma. Kävelin muutama minuutti hyllyni lähellä ja mietin, pitäisikö minun kirjoittaa vihdoin blogiini Kaimasta, sillä vaikka lukemisesta on jo yli puoli vuotta, niin pidin kirjasta hurjasti ja haluaisin kyllä jättää blogiini edes jonkinlaisen muistijäljen siitä.

    Ja kappas. Avasin kommenttisi jälkeen blogisi lukeakseni uusimman juttusi ja täällähän Kaima taas ystävällisesti kummittelee. Hieno kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvästi on sellaisia merkkejä ilmassa, että sinun täytyy Kaimasta kirjoittaa. Minä mielelläni lukisin ajatuksiasi tästä.

      Poista
  3. Olen lukenut Lahirilta Tämän siunatun kodin ja Vieraan maan. Kaima on arvatenkin lukulistallani, Lahiri kyllä tekee vaikutuksen kerronnallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä siunattu koti on minulta lukematta, mutta pitäisihän siihen tarttua, kun sitä on niin kovasti kehuttu.

      Poista
  4. Pidin Kaimasta kuten muistakin Lahirin teoksista.

    Kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :)
      Jotenkin tuntuu, että Lahiri on siten takuuvarma, että jos hänen yhdestä teoksestaan pitää, pitää muistakin.

      Poista
  5. Kaima oli ensimmäinen lukemani Lahiri ja sen luettuani tiesin, että tulen lukemaan kaiken, mitä Lahiri kirjoittaa. Hän on äärimmäisen taitava kuvaa elämää kulttuurien välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikessa tähän asti Lahirilta lukemassani on teemana ollut juuri tuo elämä kulttuurien välissä, ja sitä Lahiri tosiaan kuvaa todella hienosti.

      Poista
  6. Tämä on mainio kirja, oli kiva muistella lukukokemustani lukemalla tekstiäsi :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on jotenkin niin tiivis tunnelma, että lukukokemus varmaan palaa helposti mieleen, vaikka lukemisesta on kulunut aikaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…