Siirry pääsisältöön

Frank McCourt: Seitsemännen portaan enkeli

"Istun pitkään seitsemännellä portaalla ja olen jo varma, että enkelikin on seurassani. Kerron sille kaikki ne asiat, joita ei voi kertoa isälle eikä äidille, koska nämä saattaisivat läimäyttää tai sanoa painu ulos leikkimään siitä. Kerron koulusta ja siitä miten pelkään keppi kädessä heiluvaa opettajaa, joka karjuu meille iiriksi, enkä minä vieläkään käsitä hänen puheitaan kun olen Amerikasta tullut ja toiset pojat ovat opiskelleet iiriä vuoden minua pitempään."
Frank McCourt: Seitsemännen portaan enkeli
(Otava 2008, 9. painos)
Alkuteos Angela's ashes 1996.
Suomentanut Juhani Lindholm
398 sivua
Frank McCourtin omaelämäkerrallinen romaani Seitsemännen portaan enkeli on ollut jo pitkään lukulistallani, ja olikin ilahduttavaa saada kirja joululahjaksi Tarinoiden taikaa -blogin Mialta. Lahjasta innostuneena otin kirjan mukaan listalleni, johon merkitsin kirjoja, jotka toivon tänä vuonna saavani luetuksi, ja kun huomasin kirjan sopivan vielä kaiken lisäksi sekä Ompun Reading the Rainbow -haasteeseen että Reetan Elämäkertahaasteeseen, oli syitä kirjan lukemiseksi enemmän kuin tarpeeksi.

Romaani sijoittuu pääasiassa Irlannin Limerickiin, mihin Frankin perhe muuttaa pula-ajan Yhdysvalloista, kun poika on vielä pieni. Hohdokasta elämää ei tarjoa vanhempien synnyinmaakaan, kun työstä ja rahasta on pulaa. Perheen isä saa ajoittain töitä mutta onnistuu kerta toisensa jälkeen menettämään työpaikkansa ja juo säännönmukaisesti saamansa vähätkin palkkarahat, jotka tarvittaisiin kipeästi koko ajan kasvavan perheen ruokkimiseen.
Kun maatöissä ansaitut rahat ovat loppuneet, isä tulla rellestää kotiin laulaen ja vollottaen Irlannista ja kuolleista lapsistaan, enimmäkseen kuitenkin Irlannista. Jos hän laulaa Roddy McCorleya, se tarkoittaa ettei hänellä ole ollut rahaa kuin pariin tuopilliseen. Jos hän taas laulaa Kevin Barrya, hänellä on ollut hyvä päivä ja hän on nyt umpijuovuksissa ja valmis ajamaan meidät ylös, jotta voisimme vannoa kuolevamme Irlannin puolesta - paitsi jos äiti käskee hänen jättää meidät rauhaan, muuten äiti lyö hänen aivonsa tohjoksi hiilihangolla.
Jos perhe-elämä ei oikein ole mallillaan, ei ympäröivä yhteisökään juuri tukea tarjoa. Koulussa voi joutua ikätovereiden kiusaamaksi tai opettajan rangaistavaksi ja lähiympäristössä köyhiä hyljeksitään.   Pohjoisessa syntynyttä McCourtin perheen isää karsastetaan eikä Amerikasta muuttamistakaan pidetä minkäänlaisena meriittinä. Katolinen kirkko asettaa omia paineitaan, ja nuori Frank ottaa kirkon ohjeet niin tosissaan, että kärsii kauheita omantunnontuskia ja on varma, että on aiheuttanut erään nuoren naisen päätymisen kadotukseen. Onneksi kuitenkin löytyy muuan kirkon mies, joka vapauttaa Frankin tuskastaan - kirkko ei siis esiinny kirjassa vain suvaitsemattomana tuomitsijana.

Ja onneksi on niin, että kirja ei ole vain surkeutta ja kurjuutta. Tarinassa on paljon asioita, jotka saavat kyyneliin, mutta Frank McCourtin tapa kertoa tekee romaanista traagisen sijaan tragikoomisen. Kirjailija löytää arkipäiväisistä sattumuksista huumoria niin, että lukijaakin naurattaa, ja toisaalta myös se, että asioita kerrotaan lapsen suulla, auttaa pehmentämään tilannetta, kun lapsi ei kaikkea onneksi vielä aikuisen tavoin hahmota. Minäkertoja Frankille toivoo hyvää, ja onneksi hänestä löytyy sinnikkyyttä ponnistaa elämässä eteenpäin, vaikka elämään ei kovin kummoisia eväitä tarjotakaan.

Seitsemännen portaan enkeli on huikea, elämänmakuinen ja hieno romaani, ja olen tavattoman iloinen, että vihdoin tulin kirjan lukeneeksi. Kirjan pohjalta tehtyä elokuvaa en ole katsonut, ja McCourtin myöhemmistä vaiheista kertova kirja Amerikan ihmemaassa on lukematta. Molempiin haluan kuitenkin jossain vaiheessa vielä tutustua.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös ainakin Nanna, Joni ja Raisa.

50 kategoriaa -listalta kuittaan tämän kirjan myötä kohdan 18. A Pulitzer Prize-winning book. Frank McCourt sai elämäkertasarjassa Pulitzerin palkinnon vuonna 1997. Reading the Rainbow -haasteeseen saan tästä kirjasta keltaisen raidan.

Kommentit

  1. Tämä on yksi ikiaikaisia suosikkejani. Olen kulkenut kirjan jäljillä Limerickissä ja tuntenut kuinka Atlantti puski ikuista kosteutta luihin ja ytimiin. Kirja nauratti ja itketti, ja jätti lähtemättömän merkin sydämeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja tosiaan nauratti ja itketti, herätti siis monenlaisia tunteita. Ja jätti lähtemättömän merkin sydämeen, kerta kaikkiaan. Muotoilit tunteeni kommentissasi sanoiksi. :)

      Poista
  2. Luin tämän vuosia sitten ja ihastuin ikihyvikseni mcCourtin tyyliin. Tämä kirja maistuu eämältä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijan tyyli on kyllä upea. Kun voisi jäädä surkuttelemaan kaikkea tapahtunutta, hän päättääkin nähdä valoa synkkyydessäkin. Ihailtava asenne!

      Poista
  3. McCourt on hyvä kertoja. Tälle kirjalle on jatkoa romaanissa Amerikan ihmemaassa. Olen lukenut myös kirjan Teacher Man, jossa McCourt kertoo tiestään opettajaksi ja rakkaudestaan opettamiseen. Olisikohan se trilogian kolmas osa. Kaikkihan nämä voi lukea ihan itsenäisinä romaaneina.
    Juuri tuo keveys ja huumori, millä McCourt suhtautuu rankkoihin asioihin, tekee häenstä niin rakastettavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amerikan ihmemaassa onkin jo lukulistallani, mutta tuosta kolmannesta osasta en ollutkaan kuullut.
      Huumori ja valon näkeminen keskellä pimeyttä on ihailtava taito.

      Poista
  4. Tämä kuulostaa ihan minun kirjaltani, pakko lukea pian! Kiitos siis vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ehdottomasti parhaita tänä vuonna lukemiani kirjoja. Toivottavasti sinäkin pidät!

      Poista
  5. Pidin tästä PALJON <3 Muistin, että olisin tuonut tämän bloginii, mutta en ollutkaan. Pitäisi lukea uudelleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinäkin pidit! Olisi kiva lukea sinun kirjoituksesi tästä kirjasta. Ehkä joskus...?

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o