Siirry pääsisältöön

Jessica Brockmole: Kirjeitä saarelta

"Äiti ei sanonut vieläkään mitään. Hän lysähti lattialle ja kauhoi papereita syliinsä. Kumarruin nostamaan yhden. Se oli kirje, kellastunut ja ryppyinen, jollekulle Suelle kirjoitettu. Koska kirje kuulostaa niin kovasti sinulta, Paul, kopioin sen tähän."
Jessica Brockmole: Kirjeitä saarelta
(Bazar 2015)
Alkuteos Letters from Skye 2013
Suomentanut Marja Helanen
331 sivua
Jessica Brockmolen esikoisromaani Kirjeitä saarelta sijoittuu suurelta osin skotlantilaiselle Skyen saarelle. Siellä asuu 1910-luvulla nuori runoilija Elspeth, joka pelkää purjehtimista eikä siksi poistu saarelta koskaan. Odottamatta hän saa kirjeen meren takaa Daveyltä, amerikkalaiselta yliopisto-opiskelijalta, ja kaksikon välille syntyy alkuun kirjeenvaihtotoveruus ja sittemmin syvempi ystävyys. Elspeth on naimisissa, Davey kihlautuu ja sota ajaa Euroopan kaaokseen, mutta pari jatkaa kirjoittamista toisilleen.

Kolme vuosikymmentä myöhemmin Elspethin tytär Margaret rakastuu Pauliin, joka toimii lentäjän ilmavoimissa. Äiti vastustaa parisuhdetta kertomatta syytä. Jälleen eletään sodan aikaa, ja kun pommi osuu Elspethin taloon Lontoossa, alkavat menneisyyden salat vähitellen paljastua.

Kirjeitä saarelta on muodoltaan kirjeromaani. Elspeth ja Davey kirjoittavat toisilleen, ja myöhemmin Elspeth kirjoittaa kirjeitä tyttärelleen, joka puolestaan vaihtaa kuulumisia sulhasensa Paulin kanssa. Muutakin kirjeenvaihtoa romaanissa tapahtuu, mutta keskiössä ovat ehdottomasti edellä mainitut, ja kirjeiden kautta rakentuu kuva ihmisistä 1910- ja 1940-luvuilla.

Sota on romaanissa vahvasti läsnä, sijoittuuhan tarina kahden eri sodan ajalle. Davey suhtautuu taisteluun lapsellisen naiivisti:
Ajattele nyt! Että saan ajaa autoa tuhatta ja sataa kranaattien viuhuessa pään päällä, ja miesten henki toden totta riippuu minusta, kun kaahaan niin rämäpäisesti ja pelottomasti kuin pystyn. Voitko keksiä mitään, mikä sopisi minulle loistavammin? (Davey Elspethille)
Myöhemmin Elspeth kirjoittaa tyttärelleen:
Minä tiedän, olen nähnyt sen. Miehet lähtevät matkaan voittamattomina, varmoina siitä, että tulevaisuus on kultalampi heidän edessään, sinne vain sukeltamaan. Ja sitten tapahtuu jotain - pommi, ranteen nuljahdus, luoti, joka viuhahtaa ohi kiusallisen läheltä - ja äkkiä he hamuavat mitä ikinä käsiinsä saavat. Kultalampi velloo heidän ympärillään, ja heitä pelottaa, että he saattavat hukkua, elleivät pidä varaansa. He pitävät tiukasti kiinni ja lupaavat mitä mieleen juolahtaa. Mihinkään, mitä sota-aikaan sanotaan, ei voi uskoa. Tunnetilat kaikkoavat yhtä herkästi kuin yön rauha.
Erityisesti romaanissa on kuitenkin kyse rakkaudesta, ja rakkautta kirjassa on monenlaista. On velvollisuudentuntoa, on sopimatonta ja luvatonta rakkautta ja on rakkautta, jolla on kaikki edellytykset onnistua mutta jota ei kuitenkaan hyväksytä. On elämää suurempaa rakkautta, joka säilyy kohtalon oikuista huolimatta, ja on vielä sitä arkista rakkautta, joka katoaa, hiipuu pois, kun tapahtuu liian paljon. Lopulta kuohuva sota jää taustalle, kun ihmiset kaaoksenkin keskellä kaipaavat rinnalleen sitä, joka läheltä puuttuu. Näitä tunteita romaanissa kuvataan sykähdyttävästi. Itse kirjeissäkin on jotain sykähdyttävää: miten mukavan hidas tapa vaihtaa ajatuksia nykyisen hektisyyden ja kiireen vastapainona!

Liekö kirjeromaanimuodon ansiota, mutta kirjan henkilöt ovat mukavasti läsnä ja muodostuvat läheisiksi. Jonkinlainen melankolisuus ja kohtalokkuus tekevät tarinasta ajatuksia herättävän, vaikka juonenkäänteisiin sisältyy pientä ennalta-arvattavuutta. Menneisyyteen ja merelliselle saarelle sijoittuvaa romanttista tarinaa kaipaavalle kirjaa voi ehdottomasti suositella. Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville -romaanista pitäneille tämä taitaa olla aika varma valinta.

Tämän kirjan ovat lukeneet myös Sara, Laura, Ulla ja Mai.

50 kategoriaa -listalla Kirjeitä saarelta asettuu kohtaan 34. A book with a love triangle. 

Kommentit

  1. Tuo kirjemuoto vangitsi minut. Pidin tarinasta. Loppu lumosi minut, tuntui kuin olisin itse ollut tuolla kirkossa. Ihana kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on jotain hyvin viehättävää. Ihanaa menneen maailman tuntua.

      Poista
  2. Tämä on todella symppis kirja kaikin tavoin...kirja sai minut herkistelemään...ihana :)

    VastaaPoista
  3. Minua niin kiinnostaisi tämä tarina, mutta kirjemuoto häiritsee... voi kun pääsisi tuosta kammosta eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole aiemmin ollut mikään kirjeromaanien ystävä. Jossain vaiheessa oli niin, että en kerta kaikkiaan tarttunut kirjaan, jos se koostui kirjeistä. Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville taisi viimein tukahduttaa vastarintani, se osoittautui ihanaksi. Tässä on paljon samaa. Kannattaa joskus antaa kirjeromaanille mahdollisuus. Jos ei innosta, ei siinä kamalia tapahdu - onneksi maailmaan mahtuu muutenkin hyvää luettavaa. :)

      Poista
  4. Minäkin koin henkilöhahmot paljon läheisimmiksi, kun heidän tekemisensä ja ajatuksensa tulivat esiin juuri kirjeiden kautta. En tiedä, olisiko tarina ollut paljon tylsempi, jos sitä ei olisi kirjoitettu kirjemuotoon. Se sopi tähän todella hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjemuoto tosiaan sopi tähän hyvin. Oli jännittävää Elspethin rinnalla odottaa, saako hän kirjettä rintamalta vai ei. Kirjeissä on jotain ihanan nostalgista.

      Poista
  5. Minustakin tämä oli sykähdyttävä. Ja olen samaa mieltä: kirjemuotoisena tämä varmasti oli parhaimmillaan. Aika ihana kirja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika ihana tosiaan. Hyvää luettavaa sellaiseen hetkeen, kun kaipaa nostalgiaa ja romantiikkaa - ja vähän sotatantereita siihen oheen.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o