Siirry pääsisältöön

Tiina Raevaara: Laukaisu

"Kerron teille Pauliinasta, koska minua on pyydetty tekemään niin. Teen arvokasta työtä: te janoatte tietoa, ja minä tarjoan sitä. Ruokin teitä yksityiskohdilla, syillä ja selityksillä. Järjestän maailman kaaoksen puolestanne."
Tiina Raevaara: Laukaisu
(Paasilinna 2014)
120 sivua
Tiina Raevaaran pienoisromaani nostaa esille aiheen, joka on valitettavasti viime vuosina ollut turhan usein julkisuudessa esillä. Romaanissa isä päätyy surmaamaan perheensä.

Pauliinalla ja Kerkolla on kaksostytöt, Elma ja Anni. On koti, jossa piti elää hyvää elämää mutta jossa eletäänkin sotkuista, kylmää, märkää ja pahanhajuista elämää.
Makuuhuoneessa haisi masennus, tunkkainen ja kostea masennus. Verhot oli vedetty kiinni, valoja ei edes saanut syttymään, sillä lamput olisi pitänyt vaihtaa kauan aikaa sitten. Verho oli sielläkin revitty puoliksi alas, tai ehkä se oli heittäytynyt itse irti pidikkeistä silkkaa alakuloisuuttaan.
Romaanissa luodaan lohduton kuva perheen elämästä. Kerkko on pitkällä sairauslomalla, Pauliinan perhe-elämä on vähintään uuvuttanut. Lasten hiukset ovat takussa ja he ovat hankalia. Kodista puuttuu normaali arki, mutta ulkopuolelle saattaa näyttää siltä, että kaikki on hyvin tai ainakin kohtuullisesti.

Laukaisu kuvaa yhden, kohtalokkaan päivän tapahtumia. Pauliina vie Annin ja Elman esikouluun, mutta matkalla autosta rikkoutuu rengas. Paikalle osuu vanha koulukaveri, joka tarjoutuu kyyditsemään äidin ja lapset esikouluun. Tämän sattumanvaraisen tapaamisen myötä koulukaverista tulee tarinan kertoja. Hahmona hän on mielenkiintoinen ja jollain tapaa ärsyttäväkin: hieman itseriittoinen, paasaava, ehkä jopa jollain tapaa iloinen omasta erityisasemastaan, joka sallii hänelle ikään kuin asiantuntijan roolin suhteessa traagiseen tapahtumaan - riippumatta siitä, että hän ei ole tavannut Pauliinaa kertaakaan koulun jälkeen, viiteentoista vuoteen, ennen julmaa päivää. Kertojavalinnan onnistuneisuudesta en ole täysin vakuuttunut. Voiko kertojaa pitää luotettavana? Voiko hän mitenkään tietää kaikkia niitä asioita, joista hän kertoo? Kertojaa pohtii kiinnostavasti omassa postauksessaan Omppu.

Pauliinan tarinan lomaan on sijoitettu esimerkkejä viime vuosien perhesurmatragedioista. Tehokeino on varsin toimiva, sillä sen avulla tuodaan esille, kuinka tärkeästä aiheesta on kysymys. Paikoin kuitenkin luokkatoverin luennointi suomalaisista perhesurmista katkaisee hieman tarpeettoman tuntuisesti itse tarinan kulkua ja tuntuu liian alleviivaavalta - olisiko riittänyt, jos olisi keskitytty vain Pauliinaan? Tosin faktat myös etäännyttävät, jotta lukijan ei tarvitse kokonaan uppoutua Pauliinan epätoivoiseen elämäntilanteeseen.

Pauliinan ja Kerkon tilanteesta lukiessa tulee väkisinkin pohtineeksi, missä on suomalainen hyvinvointiyhteiskunta, joka ei tule hädän hetkellä apuun. Pauliina sattuu kertomaan kerran lastentarhanopettajalle tilanteesta, kuin ohimennen. Kuuntelija ei huomaa tarttua asiaan ja myöhemmin Pauliinaa hävettää oma avautuminen.
Enää Pauliina ei päästänyt huoliaan näkyviin. Ne muuttuivat salaisuuksiksi.
Romaanin loppuratkaisu ei tule yllätyksenä, niin paljon sitä pohjustetaan pitkin matkaa. Siitä jää surullinen olo: Miksi näin tapahtuu? Miksi ihmisille, joilla oli unelmia ja haaveita, käy huonosti? Missä kohtaa syöksykierteen olisi voinut pysäyttää?

Raevaaran romaanin aihe on tärkeä, ja kirja saa pohtimaan niin omaa kuin yhteiskunnan vastuuta. Minä en kuitenkaan täysin tästä teoksesta vakuuttunut, ja samoihin tunnelmiin jäi Annami. Annelin tavoin kuitenkin koin, että kirjaa ei voinut jättää kesken. Marjatta on listannut kirjan plussia ja miinuksia, Suketus ja Susa pitävät teosta vaikuttavana ja Paula sekä Jori toteavat kirjan jäävän mieleen. Jaana pitää lukukokemusta todentuntuisena.

Kommentit

  1. Minusta taas Laukaisu on aivan loistava epäluotettavine kertojine kaikkiaan. Siinä Raevaara ei kirjoita yhtäkään turhaa sanaa, kaikki on mietittyä ja hyvällä tavalla painavaa.

    Omassa blogissani kirjoitukseni Raevaarasta on luetuin teksti. Selvästikin tätä teosta on googletettu paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohditkin omassa postauksessai tosi kiinnostavasti juuri kertojaa.
      Romaanin aihe on sellainen, että kirja varmasti herättää huomiota. Ja hyvä, kun herättää!

      Poista
  2. Minä vaikutuin tästä suuresti. Kokonaisuus on hallittu ja mietitty, ja tunnelataus voimakas. Jäin miettimään pitkäksi aikaa, kuinka tarkkasilmäisesti kirja ottaa kantaa ihmisten tirkistelynhaluun ja kaksinaismoralismiin, sitähän roskalehtien lööppien ahmiminen on: jollain menee sentään huonommin kuin itsellä. Tragedioista tulee viihdettä, väkisinkin.

    Pidin myös siitä, että lukijaa hämätään ja huijataankin vähän. Kuka lopulta tekee ja mitä, sitä saa pohtia useaan kertaan Laukaisua lukiessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelemisen aihetta kirja tosiaan antaa. Paitsi että päätyy miettimään perhesurmia yleisemminkin, jää tämä yksi (olkoonkin fiktiivinen) kohtalo mieleen. Epäluotettava kertoja on hahmona kiehtova, vaikken tosiaan täysin vakuuttunutkaan kertojavalinnasta.

      Poista
  3. Minusta on hyvä, että otit esiin tuon, miksei meillä osata tulla apuun hädän hetkellä. Olen käynyt kahden Turkissa asuvan suomalaisen naisen blogeissa. Molemmissa välittyy se, miten ihmiset puuttuvat toistensa elämään myös suurkaupungeissa, terveyskeskuksissa toimitaan ripeästi eikä välitetä tietosuojasta ja lapset huomioidaan kaikkialla. Sen kyllä turistinakin huomaa, mutta se on myös arkea. Miksi meillä ollaan niin kylmiä ja kankeita? Jos joku olisi ottanut Pauliinan ihan kirjaimellisesti syliin, vaikka se päiväkodon hoitaja, joka näki hänen vohkivan lapsilleen lapasia löytökorista, niin Pauliinan elämä olisi voinut lähteä uusille urille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta: Pauliina olisi tarvinnut kipeästi välittävää lähimmäistä.
      Ehkä meille on iskostunut liikaa ajatus, että jokaisen pitää selvitä itse. Apua ei uskalleta pyytää, vaikka sitä tarvittaisiin. Ja toisaalta on vaikea tarjota apua, vaikka sille näkisi tarvetta. On helpompi kääntyä pois ja ajatella, että eiköhän tuo selviä yksinään tai auttakoon joku muu.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o