Siirry pääsisältöön

Maija Muinonen: Mustat paperit

"Minä istuin pöydän ääreen ja ajattelin: voi minun ihanaa poikastani, kirjoitanpa hänelle kirjeen, kun häntä niin rakastan. Rannalle hän menee ja siellä hän on käynyt jo silloin kun oli vatsassani vielä."
Maija Muinonen: Mustat paperit (Teos 2013)
167 sivua
Törmäsin Maija Muinosen esikoisteokseen Leena Lumin blogissa ja mielenkiintoni heräsi. Kyseessä on kirjeromaani, jonka päähenkilö Ann Miel tietää kuolevansa pian ja kirjoittaa kirjeitä eri vastaanottajille, pääasiassa pienelle pojalleen Lucille. Erikoista kirjeissä on se, että ne eivät ole niinkään muistoja menneestä elämästä vaan pikemminkin ajatuksia tulevaisuudesta, suunnitelmia siitä, mitä Annin kuoltua tapahtuu. Eivätkä kirjeet edes ole vain suunnitelmia vaan suorastaan käskyjä. Ann määrää, mitä tulee tapahtumaan. Luc tulee asumaan taloudenhoitaja Rosan kanssa, mutta koska Lucille ei riitä yksi ihminen, pitää myös Annin opiskelijan Paulin muuttaa samaan asuntoon. Äiti määrittelee poikansa kesätyön, teini-iän pakolliset kolttoset, kaverit - kaiken.
Minä haluan että lapseni saa joka päivä kaiken rakkauden, kaiken huomion, kaikki vastaukset. Hänhän on kaikkein ihanin lapsi, eikö olekin?
Varsin pian lukijalle selviää, että Annin kirjeet eivät ole helliä ja rakastavia vaan niistä välittyy katkeruutta ja pelkoa:
Hän saa asua Lucin kanssa kauemmin kuin Lucin oma äiti sai, onnellinen Rosa-mamma. Luc viettää Rosa-mammansa kanssa enemmän vuosia kuin äitinsä kanssa ja se saa Rosa-mamman kysymään: ehkä lapsi rakastaa minua enemmän kuin koskaan äitiään?
Erityisesti Rosaa kohtaan Ann tuntuu olevan alentuva, jopa ilkeä. Ehkä hän kadehtii sitä, että Rosa saa jatkaa elämää Lucin kanssa, kun Ann itse joutuu kuolemaan.

Lienee perusteltua määritellä Ann kontrollifriikiksi, joka haluaa epätoivoisesti pitää ohjat käsissään vielä kuolemansakin jälkeen. Hän haluaa määritellä jopa sen, millaisia muistoja hänestä jää ja mitä Rosa kertoo hänestä Lucille. Hän hekumoi ajatuksella, miten hän kuolee ja miten hänen kuolemastaan kirjoitetaan lehdissä, hänen kauneuttaan ja nuoruuttaan ylistetään.

Olisi helppo tuomita Ann, jota lähestyvä kuolema ei jalosta paremmaksi ihmiseksi. Toisaalta häntä voi myös ymmärtää. Kuinka itse toimisi vastaavassa tilanteessa, kun tietäisi kuoleman olevan hyvin lähellä? Kun tietäisi, että liian paljon jää kesken, kun haluaisi epätoivoisesti elää mutta joutuisi luopumaan kaikesta? Kun tietäisi, että suremaan jää oma lapsi, jonka kasvua kohti aikuisuutta ei ehdi nähdä? Maija Muinonen kuvaa kuolevan ihmisen mielenmaisemaa raa'an loistokkaasti ja hyytävän todentuntuisesti.

Tämän kirjan kohdalla minua muuten harmitti kirjan takakansi. Mielestäni se paljasti aivan liikaa! Olisi ollut mukavampaa oivaltaa itse kuin lähteä lukemaan takakannen määrittelemistä lähtökohdista.

Muodoltaan ja teemaltaan kirja rinnastuu vahvasti Alice Kuipersin romaaniin Terveisin äiti, josta kerrotaan esimerkiksi Kirjavinkeissä. Romaani muodostuu jääkaapin oveen jätetyistä lappusista, joilla tytär ja kuoleva äiti viestivät toisilleen. Kirja sai minut kyyneliin, mutta Mustien paperien Ann on hahmona niin etäinen, että hän ei pysty suuria tunteita herättämään. Ajatuksia tämä Maija Muinosen esikoisteos silti synnyttää.

Ylen uutisen mukaan Maija Muinonen sai marraskuussa Kalevi Jäntin palkinnon, jonka saivat myös Antti Heikkinen ja Leena Parkkinen.

Alussa mainitsemani Leenan lisäksi myös ainakin Morre, Sara, Katja, Minna, Paula, Suketus ja Marjatta ovat lukeneet Mustat paperit.

Kommentit

  1. Hienoa, että luit tämän. Minä olen niiiin vaikuttunut, että en sanotuksi saa...Minä samaistuin Anniin. Olen sairastunut vakavasti (melanoomas), kun poikani oli vain viiden ja ajattelin silloin kirjoittaa hänelle kirjeitä, joten tästä tuli mieleen monenmoista. Toki myönän, että tarkoitukseni oli kirjoittaa lasta kannustavia ja positiivisia kirjeitä, enkä muille ajatellut silloin mitään kirjoitella, mutta kuka sitä ikinä tietää, mitä lähestyvä kuolema tuo mieleen.

    Minusta Muinonen on onnistunut pelottavan hyvin. Hän malttaa rakentaa kudelmaa niin että hyväuskoinen putoaa lukiessa syvälle. Ja mikä tunnelma: Voiko näin hyytävää olla edes Tess Gerritsenin Jääkylmässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas Leena veretseisauttava kommentti. Katselin tätä kirjaa juuri viime kirjastokäynnillä pikalainahyllyssä, mutta jätin lainaamatta. Pahus. Ensi kerralla otan sen mukaani.

      Jonna, kiitos varoituksesta takakansitekstin suhteen. Todella typerää, kun kirjasta kerrotaan etukäteen liikaa.

      Poista
    2. Leena, kiitos hyvästä postauksesta, joka herätti mielenkiintoni. Olen iloinen, että kirjan luin.
      Kylmää ajatella, miten lähelle kirjan on täytynyt sinua tulla. Muinonen todella onnistuu tavattoman hyvin työssään.

      Omppu, kannattaa tosiaan napata kirja luettavaksi, kun se seuraavan kerran eteen osuu. Ja vältä takakantta. :)

      Poista
  2. Tämä oli viime vuoden parhaita kirjoja, ehdottomasti. Tunnelma on hyytävä ja ahdistavakin, mutta kokonaisuus on tasapainoinen ja vaikuttava. Odotan kovasti, mitä kaikkea Maija Muinonen vielä kirjoittaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Suomessa kyllä riittää näitä vakuuttavia esikoiskirjailijoita, mikä on todella hienoa. Kirjanystäviä hemmotellaan. :)

      Poista
  3. Olen iloinen että luit tämän, vaikka tarina jäikin etäiseksi. Muinonen on todella vaikuttava kirjoittaja ja esikoiskirjaksi tämä on sellainen taidonnäyte että tältä kirjailijalta voi jatkossa odottaa ihan mitä tahansa. Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olen iloinen minäkin. Ja mielenkiinnolla odotan tämän kirjailijan seuraavaa teosta, niin vakuuttava oli jo tämä esikoinen.

      Poista
  4. Tämä oli minulle upea lukukokemus. Minä en yleensä välitä edes juonipaljastuksista, koska itse tekstissä on hyvässä kirjassa kuitenkin niin paljon muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvemmin minuakaan takakansitekstit vaivaavat, mutta nyt jäin miettimään, millaisin miettein olisin kirjaa lukenut ja millaiseen tulkintaan olisin päätynyt, jos olisin lähtenyt lukemaan täysin ilman ennakko-oletuksia. Onneksi Mustat paperit on kuitenkin kokonaisuudessaan niin hieno kirja, että ei voi kuin ihmetellä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Kuunnellessani sinä yönä Đat-enon tarinaa tajusin, miten hirvittävä asia sota oli. Sen osalliset joko kuolivat tai menettivät osan sielustaan niin, etteivät enää koskaan tunteneet itseään kokonaisiksi. Nguy ễ n Phan Qu ế  Mai: Vuorten laulu Sitruuna 2022 englanninkielinen alkuteos The Mountains Sing suomentanut Elina Salonen 349 sivua Vuorten laulun mukana tulee matkanneeksi nykyajasta menneisyyteen. Romaani avaa 1900-luvun jälkipuoliskoa vietnamilaisten näkökulmasta, kun isoäiti kertoo H ươ ngille, lapsenlapselleen, elämäntarinaansa. Isoäiti  Diệu Lan  on eräänlainen suvun keskushahmo, joka pitää lankoja käsissään kriisistä toiseen siinä määrin kuin kykenee. Kriisejä nimittäin riittää. Jo kommunistinen vallankumous ajaa perheen ahtaalle, ja kun maanomistajat rinnastetaan riistäjiin, joutuu Diệu Lan pakenemaan lastensa kanssa kauas kotoaan. Pakomatkalla hän joutuu tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta silti hän odottaa saavansa koota perheensä luokseen sitten, kun ajat ovat suotuisammat