Siirry pääsisältöön

Yann Martel: Piin elämä

"Laiva upposi. Uppoamisen ääni oli kuin hirviömäinen metallinen röyhtäys. Esineet ponnahtivat  pintaan ja katosivat. Kaikki valitti: meri, tuuli, minun sydämeni. Olin pelastusveneessä ja näin vedessä jotakin."
Yann Martel: Piin elämä (Tammi  2003)
Englanninkielinen alkuteos Life of Pi ilmestyi 2001
Suomentanut Helene Bützow
394 sivua
Yann Martelin Piin elämä sattui käsiini kirjaston palautushyllystä. Olin kuullut kirjan pohjalta tehdystä elokuvasta, ja sillä perusteella kirja vaikutti kiinnostavalta. Yritän muutenkin lukea enemmän ulkomaista kaunokirjallisuutta, sillä poden vähän väliä tunnontuskia siitä, että keskityn kovin paljon kotimaiseen kirjallisuuteen.

Piin elämän alkupuolella mietin moneen kertaan, jaksanko sittenkään lukea kirjaa loppuun. Lukuisan ja  Katrin tavoin koin, että kirjan ensimmäiset 130 sivua olivat varsin puuduttavat. Eläinten käyttäytymisen ja uskontojen pohdinta tuntui enemmän paasaamiselta kuin tarkoituksenmukaiselta kerronnalta, ja ehdin jo ärtyneenä miettiä, eikö tässä tarinassa päästä lainkaan itse asiaan.

Kirjan toisessa osassa kyllä päästiin sitten itse asiaan eli siihen, miten laiva, jolla Piscine Molitor Patelin piti perheineen matkustaa Kanadaan, uppoaa. Piscine eli Pii pelastuu pelastusveneeseen ainoana ihmisenä seuranaan hyeena, oranki ja bengalintiikeri nimeltä Richard Parker. Toisessa osassa keskitytään siihen, miten Pii selviää pelastusveneessä päivästä toiseen ja viettää lopulta merellä 227 vuorokautta.
Minulla oli pelastusveneessäni märkä, vapiseva, melkein hukkunut, läähättävä ja yskivä kolmivuotias täysikasvuinen bengalintiikeri. Richard Parker nousi pressun päällä epävarmasti jaloilleen ja kohtasi katseeni silmät leimuten, korvat luimussa, kaikki aseet esillä. Sen pää oli samanvärinen ja -kokoinen kuin pelastusrengas, mutta siinä oli hampaat.
Tarina itsessään on kyllä kiehtova: klassinen selviytymistarina, jossa nuori intialaispoika selviää nokkeluutensa avulla. Mutta minä en vain kokenut kirjaa omakseni. En pitänyt riittävän kiinnostavana sitä, miten bengalintiikeri toimii ja miten ihminen selviytyy meren ja luonnon armoilla, jos kohta näistä aineksista voi hyvin hakea monenlaista symboliikkaa. Vaikka kirja on nopeasti luettavissa, oli se mielestäni kovin pitkäveteinen eikä missään tapauksessa yllä niiden kirjojen joukkoon, joiden pariin haluaisin palata vielä uudelleen. Romaanin lopetus tosin oli erikoinen, sillä se jätti lukijan pääteltäväksi paljon. Ehkä se, kumpaa tarinaa uskomme, kertoo meistä ihmisistä jotain olennaista.

Tätä meriseikkailua on luettu paljon. Vaikka minä en tarinasta viehättynyt, ovat esimerkiksi Amma, Kirjakko, SuketusArtsi, Sanna, Tessa, Kirjaniilo ja Mai romaanista pitäneet, ja hyvä niin.

Kommentit

  1. Hyvä, että pidit. Joskus ei kirjasta saa oikein mitään irti odotuksista huolimatta - minulle kävi tällä kertaa niin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok