Siirry pääsisältöön

Katja Kallio: Karilla

"Tällaista hän ei onnistuisi milloinkaan selittämään Ollille. Olli tulee niin ärsyttävän normaalista, tasapainoisesta perheestä. Hänen äitinsä ja isänsä rakastavat toisiaan, eivät liikaa eivätkä liian vähän, eivät ainakaan enemmän kuin Ollia tai hänen veljeään Juhania."
Katja Kallio: Karilla (Otava 2008)
287 sivua
Katja Kallio on kirjailija, josta olen aina pitänyt. Kaikki hänen teoksensa eivät ole olleet täysosumia, mutta kelpo lukuteoksia kuitenkin. Kertaakaan en ole pettynyt, ja riemukseni Karilla ylitti odotukseni. Säkenöivien hetkien ohella tämä romaani kuuluu mielestäni Kallion parhaimpiin.

Romaanin päähenkilö on Katariina, joka tekee töitä äänellään. Hän lukee tiedotteita, radiomainoksia ja dokumenttitekstejä.
Paitsi kaunis ääni, Katariinalla oli harvinainen taito lukea teksti niin, että se kuulosti merkitykselliseltä, merkityksellisemmältä kuin miltä se näytti paperilla.
Katariina asuu valokuvaajamiehensä Ollin ja tyttärensä Elinan kanssa Suomenlinnassa. Tasapainoinen elämä järkkyy, kun kotiovelle tulevat poliisit kertomaan Katariinan isän kuolemasta. Vaikka Katariina ei ole tavannut isäänsä yli kolmeenkymmeneen vuoteen, hänen elämänsä järkkyy etenkin, kun hän kuulee, että hänellä on kolme sisarusta. Sisarukset tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa, ja Kallio kerii herkullisella tavalla auki kunkin luonteenpiirteitä, ajatuksia ja salaisuuksia. Näkökulmat vaihtelevat niin, että vuorollaan äänessä ovat esimerkiksi Katariinan aviomies Olli, äiti ja sisarukset. Kiinnostavaa on se, että Katariinaa kuvataan kolmannessa persoonassa ja muut puhuvat minämuodossa - Katariina on kuitenkin romaanin keskiössä.

Ja Katariina onkin hahmona hyvin kiinnostava. Hän on jollain tapaa hyvin yksioikoinen ja joskus suorastaan loukkaavan välinpitämätön. Olli kuvailee vaimoaan ihmiseksi, joka pärjää kaikissa tilanteissa, "vaikka taivaalta putoaisi ruumiita, vaikka aurinko sammuisi". Olli kokee, että Katariina voi helposti unohtua sivuun, yksinäisyyteen, ellei kukaan häntä vedä sieltä pois. Lapsenakaan Katariina ei itse kokenut yksinäisyyttään ongelmaksi, vaikka muita se tuntui vaivaavan.
Katariina ei tunnu lainkaan välittävän siitä, mitä hänestä ajatellaan tai pidetäänkö hänestä. Välillä hänen suorapuheisuutensa saa aikaan koomisia tilanteita:
"Olenko minä puoliksi pohjanmaalanen?" kysyy Katariina.
"Mitä ilmeisemmin kyllä", sanoo Nurminen.
"Sepä outo tieto", sanoo Katariina tunnusteltuaan asiaa hetken. "Todella outo. Kuin olisi saanut tietää olevansa ulkomaalainen, tai puoliksi mies."
Ihastelen sitä tapaa, millä Katja Kallio romaaninsa ihmisiä ja maailmaa kuvaa. Hän kuvaa arkisia tilanteita tarkkanäköisesti tavalla, joka herättää lukijassa ilahtuneita oivalluksia: hän ikään kuin kirjoittaa lukijan eteen sen, minkä tavallaan on tiennyt mutta mitä ei ole huomannut sanallistaa näkyväksi.
Myöhemmin Tommi sanoi Katariinalle, että hän oli pärjännyt ensikertalaiseksi erittäin hyvin. "Monille se on paha paikka", hän sanoi, "olla yksinään eristyksissä, täydellisessä hiljaisuudessa, ilman yhteyttä muihin, paitsi satunnaisesti, voimatta itse vaikuttaa siihen milloin saa yhteyden, ja silloinkin kun saa kommunikaatio on hämärää ja intuitiivista, eikä koskaan tiedä tajuaako mitä toinen yrittää sanoa."
"Ei se minusta poikkea tavallisesta elämästä juuri mitenkään", sanoi Katariina.
Kallion tekstissä on myös hiljaista huumoria, joka saa ainakin hymyilemään itsekseen, ellei jopa nauramaan ääneen:
Katariina tuijottaa Ollin selkää. Hänen tekisi mieli iskeä Ollin selkään jotakin, vaikka lyijykynä.
Hän on eläkkeellä, eronnut ja lapseton, ja aina sen näköinen kuin muut loukkaisivat häntä pelkällä olemassaolollaan. 
Karilla on mainio lukuromaani, jonka toivoisi jatkuvan pitempäänkin. Siitä on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa: Luetut, lukemattomat, Kirjava kammari, Rakkaudesta kirjoihin ja Ilselä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok