Siirry pääsisältöön

Antti Heikkinen: Pihkatappi

"Pari kirkonkylällä koulussa kuljettua vuotta tekivät meistä pennuista olevinaan aikuisia, ja yhdeksättä luokkaa edeltävinä joutilaina kesälomailtoina maleksimme porukalla entisen kyläkoulumme pihamaalla ja tunsimme nostalgisia tunteita kun katselimme kiikkuja, liukumäkeä ja kiipeilytelineitä, vain vähän ajan takaisia välituntileikkipaikkojamme. Sen kesän alkajaisiksi minäkin sain kulkea kylällä vapaammin ja rällätä lumien sulettua saamallani vanhalla mopolla, sillä toukotöiden jälkeen isä oli viettänyt viikonpäivät elämänsä ainoalla lomalla Kaprakassa, ja karjaamme oli hoitanut Taunon kaverina kirkonkyläläinen lomittaja, joka murisi hassusti syödessään."


Antti Heikkinen: Pihkatappi (Siltala 2013)
276 sivua

Antti Heikkisen esikoisteos Pihkatappi sijoittuu 1980-2000-luvuille, pääasiassa Savoon. Tarinan minäkertoja on maatilan poika Jussi, joka kasvaa isänsä kanssa ja jonka lähipiiriin kuuluvat myös isovanhemmat. Hauskalla tavalla minäkertoja siirtyy välillä nykyhetkeen kommentoimaan omaa kirjoittamistaan ja toiveitaan kirjailijan uran käynnistymisestä - nykyhetkessä ollaan Tampereella, työskennellään kaupunkilehti Manselaisessa ja asutaan kaksiossa Petran kanssa. Eikä haaveilla muuttamisesta takaisin kotiseudulle. Muistot lapsuudesta ja nuoruudesta kuitenkin nousevat esiin, kun Jussi päättää ryhtyä kirjoittamaan kirjaa itsestään.

Antti Heikkinen luo teoksessaan herkullista ajankuvaa: millaista on olla maalaistalon lapsi 1980-luvulla ja nuori 1990-luvulla, kun EU tulee pilaamaan asioita ja pitäisi löytää oma paikka maailmassa. Isän odotukset ainoan pojan isännäksi ryhtymisestä ovat selvät, mutta selvää on sekin, että odotukset jäävät täyttymättä, kun kirjoittajan ura odottaa. Yhtenä teemana romaanissa onkin omien unelmien täyttäminen.

Herkullisia ovat myös Heikkisen kuvaamat henkilöt, jotka viäntävät savoksi ja joista löytyy monenmoista kulkijaa. Esimerkiksi mummostaan Jussi toteaa:
Jos ihminen on hankala terveenä, ei kai sitä sairaus ainakaan paranna. Paitsi että nyt se tietysti soittaa suutaan vähemmän.
Maailmaa tarkastellaan humoristisesti niin, että lukijaa hykerryttää:
Mäen päällä äiti nousee tarkalle, ottaa isää keskivartalon kohdalta kiinni ja mopo lähtee liikkeelle. Isä pistää vapaassa vauhdissa ykkösen silmään, pakoputki poksahtaa ja nuori pari ajaa kirkkaassa kesäyössä yhteistä kotikyläänsä kohti. Linnut heille rakkautta laulavat, mutta he eivät sitä kuule, koska Hopeapääskystä lähtee niin paha pärinä.
Kokonaisuuden kruunaa savon murre, jota romaanin hahmot vääntävät niin, että aina ei meinaa mukana pysyä.
- Niin laavantaiuamuna tuot ja kaheksan aikaan? No tämäpä on kuule tältä osin selevä. Ja kopraan maksan, sanot vuan summan niin tiältä tulloo sen minkä polle aitoja kuateloo.
Antti Heikkisen romaani on uskomattoman vahva esikoisteos, jossa katsotaan tarkkanäköisesti ja monipuolisesti suomalaista maisemaa. Kirja on ehdolla vuoden 2014 Savonia-palkinnon saajaksi. Ehdokkuutensa teos on todellakin ansainnut, ja toivoa sopii, että Antti Heikkisestä kuullaan pian lisää.

Pihkatapin ovat lukeneet myös Sara, Kirsi, Krista ja Jori. Erityisesti kannattaa tutustua Amman mainioon savonkieliseen arvioon!

Kommentit

  1. Nyt tämä viimeistään läpsähti lukulistalleni. :)

    VastaaPoista
  2. Olen vähitellen alkanut lämmetä tällä kirjalle.. ehkä pitäisi alkaa tarkistamaan, miten pitkät varausjonot tähän on kirjastolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan täällä Jyväskylässä ei varauksia ollut, sain kirjan heti käsiini. Ehkä esikoiskirja ei ole vielä kovin paljon julkisuutta osakseen saanut.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o