Siirry pääsisältöön

Tekstit

Cilla & Rolf Börjlind: Nousuvesi

"- Miksi olet kiinnostunut Jackie Berglundista?
- Hän esiintyy vanhassa murhajutussa, josta teen harjoitustyötä. Eräs nainen murhattiin Nordkosterissa.
- Milloin?
- 1987."

Olivia Rönning opiskelee poliisikorkeakoulussa ja päätyy opintojensa myötä selvittämään raakaa murhaa, joka tapahtui vuonna 1987 Ruotsin länsirannikolla. Tapaukseen liittyy monia erikoisuuksia: murhan uhria ei kukaan koskaan kaivannut ja murhaa tutkineen Tom Stiltonin lupaava ura päättyi varsinaiseen mahalaskuun.

Olivian myötä Stilton kuitenkin palaa tutkimaan tapausta, jonka luuli jo jättäneensä taakseen. Aivan kaikki eivät tutkinnan avaamisesta ilahdu, ja pian selviääkin, että vyyhti on monimutkainen ja korruptio ulottuu laajalle.

Dekkari vie heti ensi sanoillaan suoraan asiaan. Vuonna 1987 Nordkosterin saarella hiekkaan haudataan nainen, joka kuolee kammottavalla tavalla hukkuessaan nousuveden alle. Nainen on raskaana ja jää nimettömäksi aina siihen saakka, kunnes Olivia Rönning ryhtyy selvittämään tapaust…
Uusimmat tekstit

Paula Hawkins: Tummiin vesiin

"Askel kerrallaan, kunnes hän tuli metsikön laitaan, askel kerrallaan pois polulta, hieman kompastellen joenpenkkaa alas ja sitten, askel kerrallaan, veden varaan."


Paula Hawkinsin Tummiin vesiin -trillerin olennaisessa osassa on Beckfordin joki, erityisesti sen tietty mutka, jota on alettu kutsua Hukkuneiden mutkaksi paikassa menehtyneiden useiden naisten vuoksi.
Paikka on idyllisen kaunis. Sinne johtaa tammien varjostama polku, läheisillä kukkuloilla kasvaa plataaneja ja pyökkejä, ja etelänpuoleinen törmä laskeutuu vesirajaan hiekkapeitteisenä. Joenmutkaan voi mennä melomaan tai viettämään aurinkoista eväsretkipäivää lastensa kanssa. Kaikki vaikuttaa täydelliseltä. Kaikki ei kuitenkaan ole täydellistä, päinvastoin. Aikojen saatossa Hukkuneiden mutkassa ovat henkensä heittäneet lukuisat naiset, jotka tiedetään nimeltä, ja heidän lisäkseen vielä monet muut. Viimeisimpänä joesta nostetaan kuolleen Nel Abbottin ruumis; häntä ennen joen mustiin syvyyksiin on vajonnut teini-ikäin…

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas

"Alexin huone oli viimeisenä lännenpuoleisessa siivessä, ja sieltä tulin näkemään ajan mittaan monia upeita auringonlaskuja. Mutta ensimmäisenä iltana en nähnyt auringon laskevan enkä taivaan muuttuvan rikinkeltaiseksi pimeyden laskeutuessa, sillä oli alkanut tihuuttaa, ja kesä oli muutenkin liian pitkällä."

"Sinun täytyy ansaita enemmän ja kuluttaa vähemmän, tilintarkastaja sanoi, ja ymmärsin hänen tarkoittavan että olin takertunut menneeseen menestykseeni liian pitkäksi aikaa", toteaa Rikinkeltaisen taivaan minäkertoja, joka on kirjailija ja historioitsija. Häntä ja hänen puhettaan kuunnellessa ei voi välttyä ajatukselta, josko minäkertoja on takertunut ylipäätään mennesseen liiaksi - romaani on pitkitetyltä ja turhan hajanaiselta tuntuva muistelo siitä, mitä päähenkilön elämässä tapahtui erityisesti suhteessa Alex ja Stella Rabelliin, joihin hän tutustui 1960-luvun lopulla.

Heti alusta lähtien on selvää, että kertoja ja Rabellin perhe ovat eri yhteiskuntaluokist…

Paolo Cognetti: Kahdeksan vuorta

"Vuorenlaelle oli kasattu kiviä. Tuon alkeellisen monumentin takana Monte Rosa jäätiköineen sulautui taivaaseen. Olisi ehkä pitänyt ottaa mukaan olutta ja juhlia, mutta en tuntenut riemua saati huojennusta: päätin viipyä siinä yhden tupakan ajan, heittää sitten hyvästit isän vuorelle ja palata alas."

Herttainen ja lämminhenkinen, kaihoisa ja surumielinen. Nuo adjektiivit tulivat ensimmäisenä mieleeni, kun sain Paolo Cognettin Kahdeksan vuorta -romaanin päätökseensä.

Tarinan pääroolissa on Pietro, joka asuu Milanossa vanhempiensa kanssa. Vanhemmat kaipaavat alati kaupungista vuorille, ja kesäisin perhe matkustaakin pieneen vuoristokylään vuosi toisensa jälkeen. Granan kylästä Pietro tekee isänsä kanssa retkiä lähivuorille. Kylässä hän tutustuu myös Brunoon, josta tulee pojan tärkeä kesien kaveri; pojasta, joka ei juuri vuoristosta pois vaan elää siellä vuoden ympäri toisin kuin Pietro.

Pietron äiti uskoo koulutuksen voimaan ja on valmis toimiin saadakseen Brunon kouluun. Vuor…

Anni Kytömäki: Kivitasku

"Laskeudun röykkiölle ja tutkin kallionkylkeä lähempää. Punertava kiviaines on täynnä soikeita, mustia silmiä. Joissain on vaalea keskusta, toiset ovat pikimustia. Kaikkia ympäröi ohut, vaalea kehä kuin auki rävähtäneet silmäluomet."


Anni Kytömäen Kivitaskua odotin innolla, sillä kirjailijan esikoisteos Kultarinta (2014) oli oikein vakuuttava avaus, joka antoi luvan odottaa Kytömäeltä paljon. Esikoisesta tuttua on tässä toisessakin linnun nimeä kantavassa kirjassa, mutta paljon on uutta: Henkilöt ovat uusia tuttavuuksia, Suomesta poiketaan suureen itänaapuriin ja nykyajasta aikaan ennen itsenäisyyttä. Ennen kaikkea miljöö on muuttunut: metsästä on siirrytty kalliomaisemiin, ja kivi on romaanissa tärkeä elementti.

Erityisesti viehätyinkin siitä, miten kauniisti ja elinvoimaisesti Kytömäki romaaninsa maisemia rakentaa. Kallioiden ja vesistöjen ihailijana tunsin olevani Kivitaskun maisemissa kotonani. Louhuranta sukumökkeineen oli helppo rakentaa mieleen, ja sinne palasi aina m…

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa

"Ensin on nimettävä se mikä on tuttua. Mikä oli tuttua. Olen aikamuodoissa nykyään niin sekaisin. Kesä vai syksy, mikä oli järjestys, kuka oli, kuka on, kuinka monta meitä kulloinkin on paikalla. Minä katoan, hän monistuu."
Selja Ahavan Ennen kuin mieheni katoaa on ollut syksyn kirjatapauksia. Teos kertoo sukupuolenvaihdoksesta ja perustuu kirjailijan omaan elämään - ei ihme, että romaani on puhuttanut. Itse suhtaudun autofiktioon hieman varauksella, sillä en halua kokea olevani tirkistelijä, joka kyttää muiden elämää. Tämän teoksen kohdalla sitä ongelmaa ei ollut, sillä Ahava osaa etäännyttää riittävästi.

Kaikki käynnistyy siitä, kun Ahavan mies sanoo "jotain, mikä muuttaa kaiken":
- Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen.
Näin sanoo mieheni, neljäkymmentä vuotta myöhässä. Alkaa prosessi, joka vie aikaa ja voimia. Nainen seuraa avuttomana vieressä, kun mies muuttuu toiseksi. Halu paeta, halu "herätä ja todeta, ettei tämä ole totta" muuttuu hyvinä päiv…

Maria Peura: Tunkeilijat

"Mitähän niin kauheaa olen sinulle tehnyt, että olet oirekavalkadia kootessasi kajonnut oman äitisi pyhimpään. Ehkä olen rakastanut sinua liikaa. Niin sen täytyy olla." Maria Peuran novellikokoelmaa Tunkeilijat* tuli luettua pitkään ja hartaasti. Kevyestä teoksesta ei tässä kohtaa voi puhua, vaan novellit vaativat ympärilleen tilaa ja aikaa. Välillä kokoelma jäi sivuun odottamaan, että pystyin taas keskittymään lukemiseen kunnolla. Keskittymistä tekstit mielestäni tarvitsivat.
Kokoelman nimi Tunkeilijat on onnistunut ja kuvaava. Erilaisista tunkeutumisista nimenomaan on kysymys: välillä tunkeutuminen on fyysistä, usein henkistä - ja ehkä sellaisena vielä ahdistavampaa. Novelli Kirje tyttärelle on hyvä esimerkki siitä, miten äiti suhteessaan tyttäreensä ylittää sovinnaiset rajat ja tunkeutuu niiden ylitse ja lävitse.

Ihailen sitä, miten vaivatta Peura onnistuu kertojansa erilaisiin rooleihin sovittamaan. Näkökulmat vaihtelevat mutta intensiivisyydestä ei tingitä. Useinkaan he…